Työ alkaa kantaa hedelmää

Eilisilta oli juhlaa. Piraatit saivat kaksi ensimmäistä valtuustopaikkaansa, Arto Lampilan Jyväskylään ja Petrus Pennasen Helsinkiin. Suuret onnittelut! Molemmat ovat tehneet hurjasti työtä voiton eteen, ovat maanlaajuisesti arvostettuja ja saavat epäilemättä kaupungeissaan aikaan jotain ihan muuta kuin viilauksia kokouspalkkiokäytäntöihin. He eivät kuitenkaan ole yksin, vaan kiitokset läpimurrosta kuuluvat isolle määrälle piraattiäänestäjiä ja -aktiiveja pitkin maata.

On ollut upeaa nähdä toiminnan ja organisaation kehittyvän näinä kuutena vuotena, joina itse olen ollut mukana. Lumipallon kasvattaminen tasaisesti ja alkaen paikallistasolta on huomattavasti pitkäjänteisempi ja kestävämpi tapa nousta kuin äkillinen jytky. Jälkiviisaasti olen jopa tyytyväinen, ettemme saaneet kansanedustajaa vielä vuonna 2011, jolloin ensi kertaa pääsin seisomaan vaalimökille ja kuulemaan varkaaksi huutelua. Tuolloin puolueohjelma muodostui pelkästään niin kutsutun piracoren ympärille, ja muutenkin laajempi käsitys yhteisistä näkemyksistä oli vielä hakusessa.

Myös Espoossa Janne Paalijärvi käväisi jo loppupuolella ääntenlaskentaa valtuustoviivan yläpuolella, mutta jäi lopulta varavaltuutetuksi vaaliliiton äänikuninkaalle Juhani Kähärälle. Tämä ei jää liikaa kuitenkaan kaihertamaan, sillä vaaliliitot liberaalien kanssa antoivat toisaalta vetoapua myös Artolle Petrukselle. Liberaaleja ja feministipuoluetta onkin helppoa onnitella niinikään ensimmäisistä paikoista!

Erityinen ilonaiheeni oli myös nähdä kaikkien neljän suurimman puolueen kannatuksen laskevan ja 44 prosenttia valtuustopaikoista uusiutuvan. Kunnanvaltuustojen keski-ikä pysyi tasan 50 vuodessa ja äänestysaktiivisuus 58 prosentissa. Vaalivoittajat eli vihreät ja vasemmistoliitto toisaalta ovat nuorekkaita puolueita, joiden aktiivien kanssa yhteistyö on tavannut sujua hyvässä ja arvostavassa hengessä. Kaiken kaikkiaan vaalituloksista tulee sellainen olo, että valta vaihtuu, ei ehkä kerralla rymisten, mutta myönteiseen suuntaan. Siis samaan tyyliin kuin piraattien kannatus kasvaa.

Oman rakkaan Tampereeni osalta en voi olla aivan yhtä tyytyväinen. Vaikka olimme edelleen koko maan kolmanneksi suurin piraattikaupunki samalla 0,9 prosentin ääniosuudella millä Helsingissä pääsimme läpi, olimme myös ainoa kunta koko maassa, jossa piraattien kannatus laski edellisistä kuntavaaleista. Heitto oli toki vain 0,1 prosenttia ja absoluuttinen äänimäärä itse asiassa nousi 11 kappaleella, mutta siinä missä muualla kehitytään, meillä on jääty hetkellisesti junnaamaan paikoilleen. Listan ykköseksi nousi tuttuun tapaan Harri Kivistö, jonka vertailuluku ei kuitenkaan riittänyt lähelle paikkaa, mikä tietysti kaupungin kehittämisen kannalta on suuri sääli.

Piirissämme vaalien pyöritys sujui vanhalla rutiinilla, mutta todellinen innostus jäi sittenkin liian laimeaksi. Tähän raikkaita tuulahduksia toivat erityisesti ensi kertaa ehdolla olleet Juho Karvinen ja Jarno Lattu, jotka tekivät aivan upeaa työtä. Vaikka joka vaaleissa mukaan on tullut heidän kaltaisiaan fiksuja tyyppejä, Tampeen piraatit lienevät ottaneet osumaa siitä, että vastavuoroisesti vanhoja aktiiveja on muuttanut tai jättäytynyt pois hiukan liikaa. Piirillämme on myös ollut ikävästi tapana lähes kuolla pystyyn vaalien jälkeen, mikä on ymmärrettävää ottaen huomioon että ilmaistyötä tekevien aktiivienkin täytyy välillä levätä, mutta koneiston käynnistely uudelleen on tuntunut turhan kankealta ja hitaalta. Puheenjohtajamme Maarten Lensink saattaisi olla juuri sellainen ideoita pursuava tyyppi, jota olemme tarvinneet tökkimään muutkin hereille, mutta valitettavasti näiden vaalien alla hän oli kiinni toisen kotimaansa Alankomaiden parlamenttivaaleissa. Henkilökohtainen kampanjointini taas junnasi jälkijunassa vähän kaikessa, ja oikeastaan aloin vasta vaalipäivän lähetessä kunnolla muistaa, miten kriittisen tärkeitä arvoja olemmekaan yhdessä edistämässä ja miten ympäripyöreitä päiviä huomaankaan yhtäkkiä paiskovani, kun saan kaiveltavakseni sopivan rutikuivia asiakirjoja.

Suuret kiitokset kuitenkin kaikille 80 äänestäjälleni luottamuksesta juuri minuun! Tammikuussa vuorossa ovat ensimmäiset maakuntavaalit, joita lähdetään rakentamaan nyt. Ota yhteyttä, jos haluat auttaa.

Kyseenalaiset päätökset vaarantavat Pispalan suojelun

Pispalan puutalomiljöötä pidetään ainutlaatuisena. Kuvaaja: Matti J. Putkonen.

Seuraava teksti on varsin pitkä ja perusteellinen sekä herättää erittäin vakavia kysymyksiä avoimuudesta, yhdenvertaisuudesta ja taustalla mahdollisesti vaikuttavista syistä. Koska kaikki eivät koko tekstiä varmastikaan jaksa lukea, aluksi on paikallaan tiivistää tapahtunut:

  1. Tampereen kaavoitustoimi valmisteli Pispalan suojeluun tähtäävää asemakaavaa kymmenen vuotta. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kaavat Ylä-Pispalan osalta viime vuonna.
  2. Kokoomuslainen kaupunginvaltuutettu, joka omistaa kaava-alueella tontin, jätti Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen valituksen, jossa vaati kaavan kumoamista ja palauttamista uuteen käsittelyyn.
  3. Oikeus teki poikkeuksellisen ja varsin selvästi lainvastaisen päätöksen muuttamalla kaavaa samaisen tontin osalta ilman Tampereen kaupungin suostumusta. Oikeudella ei ole lain mukaan valtaa tehdä sisällöllisiä muutoksia kaavoihin, vaan ainoastaan teknisiä korjauksia.
  4. Normaalisti jos hallinto-oikeus hyväksyy valitukset, kaava palautetaan takaisin kaupungille valmisteltavaksi, jolloin kaikki osapuolet voivat tasaveroisesti vaikuttaa siihen. Tässä tapauksessa se astui saman tien voimaan, kuten tavallisesti kävisi ainoastaan teknisten korjausten tapauksessa.
  5. Kaupungin lakimies laati päätöksestä valituksen korkeimmalle hallinto-oikeudelle.
  6. Kaupunki jätti kuitenkin valituksen lähettämättä poliittisista syistä: niinikään kokoomuslainen pormestari kieltäytyi esittelemästä kaupunginhallitukselle lakimiehen laatimaa valitusta.
  7. Voimaan jäänyt päätös asettaa ennakkotapauksen, jonka takia koko suojeluprosessin jatko on vaarassa. Jos suojelu kerran on vapaaehtoista, miksi kukaan muukaan siihen suostuisi?

Pidän hyvin huolestuttavana myös tapaa, jolla tämä tapahtumaketju on tullut minun tietooni. Kuulin asiasta nimittäin kaupungin työntekijöiltä, jotka eivät halunneet tuoda sitä julkisuuteen omilla nimillään, sillä pelkäsivät uransa puolesta. Viranomaisia ja toimihenkilöitä oli nimenomaisesti kielletty puhumasta koko jupakasta ennen vaaleja. Kuitenkin kyse on täysin julkisista asiakirjoista, eikä asiassa pitäisi olla mitään salassapitovelvollisuutta aiheuttavaa.

Pitkällinen mutta aluksi tavallinen prosessi

Tampereella pyritään suojelemaan hyvin säilyneitä aluekokonaisuuksia asemakaavoilla. Pispala kuuluu Museoviraston ylläpitämään inventointiin valtakunnallisesti merkittävistä rakennetuista kulttuuriympäristöistä, ja sen kulttuurihistoriallisten arvojen säilyttämiseksi on tehty työtä jo pitkään. Vuonna 2007 aloitettiin laatimaan suojelukaavoja, joista ensimmäiset kaksi hyväksyttiin kaupunginvaltuustossa 15.2.2016.

Vaikka kuulemisprosessi pyrkii ehkäisemään valitusten tarvetta, tavanomaista on että sellaisia merkittävimmissä kaavoitusasioissa kuitenkin tulee. Tontin omistajat kokevat suojelupäätökset usein taloudellisina rasitteina, jotka estävät rakentamasta tontille vaikkapa tuottoisampaa kerrostaloa. Tässäkin tapauksessa molemmista kaavoista valitettiin Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen.

Kaavasta numero 8257 valitti kolme henkilöä, joista kaksi sattuu istumaan tämänhetkisessä kaupunginvaltuustossa. Toinen heistä oli kokoomuslainen Antti Ivanoff, joka valituksessaan vaatii, että kaupunginvaltuuston päätös on kumottava ja asia palautettava uudelleen käsiteltäväksi. Toinen puolestaan oli alun perin perussuomalaisten listalta valittu mutta sittemmin Vaihtoehto Tampere -valtuustoryhmään liittynyt Aarne Raevaara.

Valtuutettu Ivanoff omistaa kaava-alueella 8257 tontin 1317-3, jolla sijaitsevan yhden ulkorakennuksen suojelumerkinnän srp-2 Hämeenlinnan hallinto-oikeus kumosi päätöksellään 7.2.2017. Merkittävää asiassa on se, että oikeus on vahvistanut asemakaavan muilta osin, mutta kumonnut sen tämän yhden talousrakennuksen osalta. Tätä valittaja ei edes pyytänyt, vaan esitti muiden valittajien tavoin kaavan kumoamista ja palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Muiden valituksia ei tutkittu.

Maakuntamuseon 29.10.2014 antaman lausunnon mukaan kyseinen ulkohuussin, varaston ja autotallin käsittävä kaksikerroksinen kivirakennus on merkittävä osa erityisen arvokasta rakennettua kokonaisuutta ja edustaa aikansa tiilirunkoisena piharakennuksena harvinaiseksi muuttunutta osaa Pispalan alueen rakennusperintöä. Asiakirjojen perusteella myös Ivanoffin ja Maakuntamuseon käsitykset rakennuksen kunnosta sekä korjauskelpoisuudesta erosivat suuresti.

Hallinto-oikeus ylittää toimivaltansa

Hallinto-oikeus päätyi ratkaisussaan siihen, että kunta ei ollut rikkonut lakia kaavoitusprosessissa eikä asemakaava sinällään ollut muutenkaan lainvastainen. Kuitenkin oikeus päätti, että asemakaavan suojelumääräys pitää valittajan ulkorakennuksen osalta poistaa. Kaiken lisäksi hallinto-oikeus säilytti kaavassa kuitenkin valittajan korvaukseksi saaman lisärakennusoikeuden. Päätös ei ole missään linjassa lainsäädännön tai oikeuksien aiempien päätösten kanssa, vaan sen laintulkinta vaikuttaa kyseenalaiselta.

Tavallisesti hallinto-oikeus joko hylkää valitukset, jolloin kaava astuu saman tien voimaan, tai palauttaa kaavan käsiteltäväksi, jolloin kaikila asianosaisilla on mahdollisuus vaikuttaa lopulliseen versioon.

Hallinto-oikeus puuttuu selvästi yksityiskohtaisesti kaavan suunnitteluun ja laadintaan poistamalla yhden tontin osalta suojelukaavasta suojelumerkinnän, vaikka aivan samoja arvokkaan pihapiirin suojelemiseksi annettuja rakennussuojelumerkintöjä on kaavassa yksitoista kappaletta eli yhteensä 34 prosenttia kaikista kiinteistöistä. Asemakaava tulee voimaan hallinto-oikeuden päätöksellä, mikä tarkoittaa ettei sitä enää aseteta nähtäville eikä siitä voi enää valittaa. Näin ollen muut osalliset eivät ole voineet vaikuttaa lopullisen kaavapäätöksen syntyyn kokonaisuudessaan.

Hallinto-oikeuden loppujohtopäätöksissä todetaan lainmukaisesta menettelystä (s. 17):

”Kunnalla on itsehallintonsa puitteissa oikeus päättää millainen kaava alueelle laaditaan. Hallinto-oikeus voi tutkia valituksista ainoastaan kaavan lainmukaisuutta koskevat valitusperusteet. Valtuuston hyväksymää lainmukaista kaavaa ei voida kumota sillä perusteella, että valittajan käsityksen mukaan alueelle olisi tarkoituksenmukaisempaa laatia osin toisenlainen kaava.”

Ristiriitaiseksi tämän tekee se, että oikeus puuttui poikkeuksellisesti kaavan varsinaiseen sisältöön kumoamalla kaavapäätöksen osittain. Samalla se kuitenkin totesi kaupunginvaltuuston päätöksen olleen kaavoitukselle asetettujen tavoitteiden mukainen ja asemakaavan muutos täyttää asemakaavan sisältövaatimukset valituksissa mainituilta osin eikä päätös ole muutoinkaan lainvastainen.

Politiikka esti kaupungin edun puolustamisen

Luonnollisesti kaupungin kaavoitusviranomainen aikoi valittaa päätöksen lainvastaisuuksista korkeimpaan hallinto-oikeuteen, ja kaupungin lakimies laati valituksen, jossa vaati hallinto-oikeuden päätöksen kumoamista Ivanoffin tontin osalta. Valitustekstin mukaan (lihavoinnit minun):

”Maankäyttö- ja rakennuslain 203§:n mukaan muutoksenhakuviranomainen (HHO) voi tehdä ainoastaan kaavaan oikaisuluonteisia korjauksia. Hallituksen esityksen (HE 1998/101) pykälää koskevien yksityiskohtaisten perusteluiden mukaan tällaiset korjaukset olisivat lähinnä teknisiä, eikä muutoksenhakuviranomaisella olisi mahdollisuutta tehdä kaavaan vähäisiäkään muutoksia. Hallinto-oikeuden päätöksessä ei ole suojelumerkinnän poistamisen osalta ollut kyse oikaisuluonteisesta korjauksesta.

Saman pykälän mukaan muutoksenhakuviranomainen voi kunnan suostumuksella tehdä kaavaan myös vähäisiä tarkistuksia, jos tarkistuksilla ei ole vaikutuksia muiden kuin siihen suostuneiden etuun tai oikeuteen. HHO:n päätöksessä ei ole suojelumerkinnän poistamisen osalta ollut kyse tällaisesta vähäisestä tarkistuksesta, koska kunnan suostumusta suojelumerkinnän poistamiseksi ei ole ollut.

Muodollisesti valittajana tällaisissa tapauksissa toimii kuitenkin kaupunginhallitus, jonka nimissä valitus siis nytkin laadittiin. Valitusta ei kuitenkaan koskaan esitelty kaupunginhallituksessa, vaikka esittelijänä toimivalle pormestari Anna-Kaisa Ikoselle (kok.) asia esiteltiin peräti kahdesti. Sen sijaan Ikonen esitteli hallitukselle oman esityksensä jättää asia sikseen, vaikka ainakaan pöytäkirjan perusteella asiaa ei perustella mitenkään. Näin ollen kaupunki ei valittanut, vaan tyytyi hallinto-oikeuden päätökseen. Pormestari on käytännössä estänyt viranomaista toimimasta siten kuin laki määrää, eli kaikkia yhdenvertaisesti kohdellen. Tämä ei palvele demokraattista päätöksentekoa, ja vaikeuttaa huomattavasti seuraavien Pispalan suojelukaavojen laadintaa ja täytäntöönpanoa.

Hallinto-oikeuden tekemä yksittäinen asemakaavamääräyksen poisto vaikuttaa pikkujutulta, mutta kyseessä ovat lopulta paljon isommat asiat. Kaavalle asetetut kulttuuriympäristön säilymisen tavoitteet koskevat koko kaava-aluetta. Ivanoffin tontin pihapiiri oli arvotettu ykkösluokkaan kuuluvaksi arvokkaaksi pihapiiriksi, jolle oli osoitettu asemakaavassa suojelumerkintä sk-piha, jossa kohtuullisia toimenpiteitä sallitaan, mutta uudisrakentamista tulisi välttää. Kaavoittaja oli jo lieventänyt suojelumerkintää srp-1:stä srp-2:een. Arvokkaimmille tonteille oli annettu myös porkkanana ylimääräistä rakennusoikeutta, jotta suojelu toteutuisi. Suojelumerkinnät perustuvat selvityksiin ja tapauskohtaiseen harkintaan. Rakennuksia voi kunnostaa ja käyttää käyttötarkoituksen mukaisella tavalla.

No mitä väliä jos yksi kaava vähän muuttui?

Soraharju kahden järven välissä luo kaupunginosalle maisemalliset puitteet. Kuvaaja: Janne Ranta.

Valituksen jättämättömyys korkeimpaan hallinto-oikeuteen saa aikaan varsin ikävän salaliittohenkisiä pohdiskeluita siitä, onko taustalla nimenomaan pidemmän aikavälin suunnitelma, jossa olennaisena osana on sopivan päätöksen saaminen hallinto-oikeudelta ja sitten valittamatta jättäminen. Hallinto-oikeuden ratkaisuilla on ennakkopäätöksenomainen asema. Tällainen päätös, josta ei edes valiteta, nävertää koko järjestelmän perustuksia.

Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätöksen jälkeen voimassa on asemakaava, joka ei ole käynyt läpi lain vaatimaa prosessia osallistumisineen, lausuntoineen ja nähtävilläoloineen. Siis sitä samaa prosessia, jonka toteutumista hallinto-oikeuden olisi nimenomaan tarkoitus valvoa.

Seuraavat Pispalan suojelukaavat tulevat olemaan likipitäen mahdottomia toteuttaa, koska nyt meillä on ennakkotapaus, että ei tarvitse suojella, jos ei vaan halua. Mikäli oikeus on kerran todennut, että suojelupäätös oli väärä, niin miksei se saman tien edellyttänyt uutta asemakaavaa, jossa samat päätökset poistetaan muiltakin pispalalaisilta? Näin siis tietysti, mikäli kansalaisia kohdellaan tasavertaisesti lain edessä.

Ivanoffin valitus hallinto-oikeudelle
Lausuntopyyntö Tampereen kaupungille
Hämeenlinnan hallinto-oikeuden päätös
Kaupungin valitus korkeimmalle halinto-oikeudelle
Kaupunginhallituksen päätös

Elvytystä vai leikkauksia? Kyllä, kiitos

seteli

Ei näin…

Nämä ovat kuulemma talousvaalit, joissa jyräävät ”kovat asiat”, siis raha, ja kaikki mitä ei arvoteta sen kautta jää vastaavasti hippien pehmoiluksi. Tähän nähden aiheesta kuitenkin puhutaan varsin hölmösti ja harhaanjohtavasti. Vaalikoneet kyselevät, pitäisikö ”sopeuttaa” vai ”elvyttää”, mikä kysymyksenä on hiukan vastaava kuin klassinen ”mitä eroa on ankalla?”

Sopeuttaminen on eufemismi leikkauksille. Se tarkoittaa pahimmillaan samansuuruisen siivun juustohöyläämistä jokaisesta menoerästä, jotta valtion menot vastaisivat tuloja. Menetelmää yritettiin viimeksi 90-luvun laman aikaan, ja sen on jälkiviisaasti katsottu syventäneen ja pidentäneen lamaa. Ensinnäkin kuluttajien käytettävissä olevat varat tippuivat, jolloin talouden oravanpyörä ei pyörinytkään. Toisekseen menot jopa lisääntyivät, vaikka tämä ei välttämättä näkynytkään saman nelivuotiskauden aikana. Näin siksi että leikkauksia tehtiin hölmöistä paikoista, jolloin esimerkiksi mielenterveyshoidossa lievien ja helposti hoidettavien ongelmien annettiin paisua paitsi inhimillisesti myös taloudellisesti katsoen kestämättömiksi.

Toisaalta muodottomiksi paisuneita ja sekavia rakenteita olisi todella syytä järjestää kokonaan uusiksi. Tässä yhteydessä on tärkeää miettiä, mitkä ovat niitä yhteiskunnan perustoimintoja, joista meidän ei ainakaan pidä tinkiä, ja mitä voitaisiin vastaavasti leikata eli karsia lähes kokonaan suuremmitta vahingoitta. Omia ehdotuksiani jälkimmäiseen ryhmään olisivat esimerkiksi yritystuet, huumepoliisi ja väliportaan hallinto. Jokainen keksinee muitakin sopivia leikkauskohteita.

Elvyttäminen on vastaavasti eufemismi velkaantumiselle. Sitä kannattavat mainitsevat mielellään taloustieteilijä John Maynard Keynesin, mutta jostain syystä unohtavat hänet nousukausina, jolloin herran oppien mukaan varoja pitäisi laittaa säästöön laskukausia turvaamaan ja etenkin talouden ylikuumentumista ehkäisemään. Heidän mukaansa Suomella on liian vähän velkaa, koska olemme euromaiden mittakaavassa vasta keskikastia velkaantumisessa, emme kahdeksan pahimman kriisimaan tasalla. Erityisen kreikkamaisilta kuulostavat vihjailut, ettei julkista velkaa tarvitse maksaa ikinä takaisin. Kaksi edellistä eduskuntaa ovat kasvattaneet Suomen lainamäärää ja tehneet veronalennuksia, joiden selitettiin maksavan itsensä korkojen kanssa takaisin talouden vauhdittuessa, mutta toivottua efektiä ei näytä syntyneen.

Vaan näin.

… vaan mieluummin näin.

Taloustieteilijätkin kiistelevät toki siitä, mikä on vielä kestävä velkamäärä valtiolle. Ratkaisevaa järkevyyttä arvioidessa tulisikin olla itse käyttötarkoitus. Pidetäänkö lainoittamalla yllä nykyisiä kestämättömiä rakenteita eli onko se käytännössä tulonsiirtoa tulevilta polvilta suurille ikäluokille? Vai tehdäänkö sillä kaukokatseisia investointeja (esimerkiksi energiantuotantoon) ja perusparannuksia (esimerkiksi viemäriverkostoon), jotka hyödyttävät meitä pitkälle tulevaisuuteen ja väliaikaisesti tarjoavat myös kysyntää ruokkivia työpaikkoja? Jälkimmäiselle, todelliselle elvyttämiselle, otollinen aika voisi todella olla nyt, kun korkotasot ovat suosiolliset. Itse asiassa jopa IMF suosittelee toimimaan näin.

Syömävelka ja investoinnit edustavat siis molemmat niin kutsuttua elvyttämistä. Samoin sopeuttaminen voi sanana tarkoittaa yhtä hyvin juustohöyläystä kuin rakennemuutosta. Kummankin kritiikitön kannattaminen vaikuttaa siis harmittomimmillaan vastuuttomalta vaalipuheelta ja pahimillaan todelliset motiivit peittävältä huijaukselta. Sopivilla ehdoilla taas voisin itsekin kannattaa molempia.

Manifesti uuden ajan työmarkkinoille

On olemassa kahdenlaista työtä. Toinen on työtä, jota ihminen tekee vastentahtoisesti selvitäkseen ja pysyäkseen hengissä. Se mitä yhteiskuntamme vähemmän osaa arvostaa, on työ jota ihminen tekee kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi, kantaakseen kortensa yhteiseen kekoon, auttaakseen muita ihmisiä ja ilmaistakseen itseään. Ensimmäinen on olemisen edellytys, jälkimmäinen tapa olla. Ensimmäisestä ihminen pyrkii eroon, jälkimmäistä tavoittelee itsestään. Jossain mielessä onnellisimpia ovat ne, jotka pystyvät yhdistämään nämä kaksi.

Yhteiskuntamme rakenteet on luotu teollisuusyhteiskuntaan, jossa työ oli ensiksi mainittua. Monin paikoin ne ovat toimimattomia, kankeita ja nykymaailman ilmiöihin soveltumattomia, mutta joudumme edelleen sovittamaan elämäämme niiden mukaan. Suomesta on tullut hyvinvointiyhteiskunta, josta raskas teollisuus on paennut kohti uusia teollistuvia maita ja jossa kipeästi tarvittaisiin pienen mittakaavan yrittämistä. Ammattiliitoista on tullut yhä pienenevän etuoikeutettujen joukon edustaja, jolta liikkeen alkuaikoina tärkeänä pitämää solidaarisuutta on turha pyytää. Moderni tiedonvälitys tarjoaa entistä tehokkaampia muotoja inhimilliselle vuorovaikutukselle ja yhteistyölle, mutta lainsäädäntö pyrkii pikemminkin estämään kuin edistämään niitä.

Automatisaatio on edennyt jo niin pitkälle, että virallisesti työttömiä on kymmenen jokaista ilmoitettua työpaikkaa kohti, ja suhde tästä tuskin millään talouden elpymisellä kääntyy enää nousujohteiseen suuntaan. Tarvetta yhteisten korsien kantajille, joille kukaan ei ole valmis maksamaan, on kuitenkin kenties jopa enemmän kuin ennen, vaikka yhteiskuntamme suorastaan rankaisee epäitsekkäästä käytöksestä. Meillä olisi paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana ennen näkemättömään tieteelliseen, tekniseen ja taiteelliseen kukoistukseen sekä edellytyksiin ratkaista sosiaalisia ja ympäristön kantokyvyn ongelmia. Elämän reunaedellytyksiin kuuluvan raadannan vähentymisen piti olla utopia, mutta vanhentuneiden rakenteiden takia siitä onkin tullut kurjuuden kierre. Keksimme väkisin tuhlaavaa kulutusta ja hyödyttömiä töitä, koska meillä ei ole enää osoittaa nuorille polville mitään sellaista, jonka kautta he voisivat työskennellä yhteisen hyvän eteen. Ei ihme että niin monesta elämä tuntuu merkityksettömältä.

Tämän listan päämääränä on hahmotella uudenlainen työmarkkinoiden rakenne, joka toimisi pitkälle automatisoidussa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kyseessä on monin paikoin viimeistelemätön luonnos, jonka tarkoitus on valmiiksi tehtyjen laskelmien sijaan ennemminkin antaa lähtökohta keskustelulle. Se pykii vähentämään elämän suunnittelua byrokratiaviidakkojen, purkkaviritelmien ja tukiloukkujen ehdoilla, kannustamaan erityisesti pienyrittäjyyttä, antamaan tilaa monenlaisille tavoille organisoida työ sekä tasaamaan työn jakautumista ihmisten välillä. Kerrannaisvaikutuksia huomioimatta kaikki kohdat on tarkoitettu toteutettaviksi kustannusneutraalisti.

Manifesti on linjassa piraattien puolueohjelman kanssa, mutta muilta osin omaa käsialaani, joskin innoitusta olen tietysti hakenut vaihtelevista lähteistä.

  1. Ylivoimaisesti tärkein asia, jonka rinnalla loput ovat näpertelyä, on perustulo. Se koskisi tasamääräisenä kaikkia täysi-ikäisiä ja korvaisi kaikki tämänhetkiset tulonsiirrot opintotuesta yrittäjän starttirahaan ja työttömyystuesta eläkkeisiin. Rahan edestakaisin siirtelyn välttämiseksi se voitaisiin palkansaajilla toteuttaa negatiivisena tuloverona. Pikku hiljaa siirtymäajan myötä se korvaisi myös asumisen tuet. Perustulon suuruutta ei pidä voida leikata yksittäisiltä ihmisiltä yhtään millään verukkeella.
  2. Kaikki ansiosidonnaisuudet poistuisivat, eikä siis esimerkiksi kassaan kuuluminen vaikuttaisi mitenkään julkisen tuen määrään. Tämä ei tietenkään estäisi yksityisiä tahoja halutessaan luomasta omia vapaaehtoisia vakuutuksiaan.
  3. Verotuksen yksinkertaistaminen. Kaikkia tulolajeja verotettaisiin saman prosentin mukaan, ja erityisesti Ahon hallituksen luoma jako ansio- ja pääomaverotukseen poistuisi kokonaan. Niin ikään vähennysoikeudet pääsääntöisesti poistuisivat kokonaan. Progressiivisuus säilyisi niin, että kokonaiskertymä pysyisi samalla tasolla kuin nytkin, mutta portaikkomallin sijaan nousu tapahtuisi lineaarisesti. Yrityksissä voitaisiin siirtyä niin kutsuttuun Viron malliin, eli verotus tapahtuisi vasta kun raha poistuu yrityksestä.
  4. Työsuhteen etuudet tulisi uudelleen organisoida niin, että sekä työnantajalle että työntekijälle olisi rahallisessa mielessä työmäärää kohti laskettuna samantekevää, onko mikin työsuhde paperilla vakituinen, puolipäiväinen, tarvittaessa töihin tuleva vai muodollisesti yrittäjä. Työterveyshuolto poistuisi kokonaan, sillä sen suurin vaikutus on ollut terveydenhuollon eriarvoistuminen.
  5. Töiden vastaanottamisvelvoite ja karenssiajat poistuisivat kokonaan. Erityisesti työttömillä teetettävät ilmaistyöt poistuisivat (lukuun ottamatta mahdollisesti joitain tarkasti rajattuja kohtia kuten osana tutkintoon johtavaa opiskelua). Emme kaipaa uudenlaisia orjatyön muotoja.
  6. Vastaavasti työehtosopimusten yleissitovuutta voisi heikentää, kunhan työntekijöiden toimeentulo olisi turvattu. Tämä antaisi pelivaraa myös työntekijälle, joka olisi valmis vaihtamaan jonkin nykyisistä etuuksistaan itselleen tärkeämpiin. Irtisanomissuojaa voisi heikentää vähintäänkin purkamalla kuntaliitosten yhteydessä toimiva viiden vuoden suojatyöpaikkasääntö. Yleissopimuksia alempaa palkkaa voitaisiin kokeilla antamalla neuvotteluvaraa yrityksen ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.
  7. Työurien pidentämisestä voitaisiin luopua kokonaan. Tämä koskisi siis lähinnä opintoaikojen rajaamista, joka on nähtävä lähinnä omituisena yrityksenä pitää elämänvaiheet siististi omissa lokeroissaan nykymaailmaan paremmin sopivan limittyneisyyden sijaan. Eläkeiän käsite muuttuisi perustulon myötä joka tapauksessa merkityksettömäksi, ja muotoutuisi käytännössä eri aloilla erityyppiseksi. Sen sijaan niin kutsuttu työurien pidentäminen keskivaiheelta on erittäin kannatettavaa.
  8. Uudelleenkouluttautumisen ja osaamisen täydentämisen ei tulisi olla millään tavalla vaikeampaa kuin ensimmäiseen koulutukseen hakeutumisen. Koulutuspaikkojen tarjontaa eri aloille hallinnoitaisiin kuitenkin valtakunnallisesti yksittäisten opinahjojen sijaan. Oppisopimusjärjestelmää voitaisiin kehittää niin, että yritysten olisi työpaikkojen tyyliin mahdollista kootusti ilmoittaa hakevansa koulutettavaa.
  9. Joukkorahoituksen mahdollistava laki tulisi valmistella pikaisesti.

Tämän lyhyen listan puitteissa ei varmasti tullut käytyä läpi kaikkea tarpeellista, mutta toivon sen tarjonneen suuntaviivoja paremmille yhteiskunnallisille tavoille organisoida työtä. Kuulen kernaasti kommenteissa lisää ehdotuksia sekä ajatuksia siitä, millaisia ongelmia nämä kohdat eivät ottaneet riittävän hyvin huomioon.

Melkein yleispuolue

Kirjoitin seuraavan kommentin heti tuoreeltaan heinäkuun alussa pidetun puoluekokouksen jälkeen. Jäin kuitenkin odottamaan itse uudistetun ohjelman saamista nettiin, jotta lukijat pystyisivät tutustumaan ihan omakohtaisesti niihin kohtiin, jotka pintapuolisissa viittauksissani herättävät uteliaisuutta. Kaikkien äänestystulosten tarkastaminen, yhteensovittelu ja oikolukeminen veivätkin yllättäen aikaa enemmän kuin tyhmästi kuvittelemani pari päivää, joten tämänkin julkaisu unohtui. Nyt kun uusi puolueohjelma on kaikessa hiljaisuudessa ollut jo jonkin aikaa luettavissa, lienee sopiva hetki nostaa sitä hieman paremmin esiin.

Piraattipuolue laajensi puolueohjelmaansa toistamiseen viime viikonlopun puoluekokouksessa, tällä kertaa kenties vielä edellistä enemmän, vaikka henkinen muutos tuntuikin vaatimattomammalta. Isoa kokonaisuutta on vaikea kuvailla ilman, että päätyy joko lätisemään täysin ympäripyöreitä tai pelkästään luetteloimaan yksittäisiä kantoja. Ajattelin kuitenkin edes yrittää.

Puolueohjelmasta ei haluttu lukukelvottoman pitkää, joten se päädyttiin jakamaan yleisen tason periaatejulistukseen ja sitä konkretisoiviin alaohjelmiin, joita tässä vaiheessa on neljä. Olin itsekin tämän mallin kannalla alusta saakka, mutta nyt valmiin tekstin nähtyäni pidän mahdollisena ongelmana, että periaateohjelma koostuu käytännössä ylevistä sanoista ja lauseista, jotka ainakin teoriassa voisivat yhtä hyvin esiintyä myös suurten puolueiden jargoneissa. Erona niihin ovatkin alaohjelmat, jotka pyrkivät esimerkein osoittamaan, että periaateohjelmassa mainitut periaatteet todella ovat arvojamme eivätkä vain totuttua sanahelinää.

Alaohjelmamalli mahdollistaa ennen kaikkea käytäntöihin menemisen konkreettisesti ja toisinaan varsin seikkaperäisestikin. Usea kohta on muotoutunut suoraksi kommentaariksi johonkin ajankohtaiseen asiaan, mikä yhdessä yleisluontoisessa ohjelmassa olisi aivan liian raskasta. Tällaisia ovat ainakin NSA-vakoiluskandaali, kuntauudistus, yliopistouudistus, sähkötupakka sekä vaihtoehtovaluutat. Toiset ohjelmassa aiemminkin olleet kohdat puolestaan tarkentuivat siinä, miten tavoitteet voitaisiin käytännössä toteuttaa. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeusjärjestelmän uudistaminen, kouluopetus ja perusturva.

Tulevien EU-vaalien takia ajankohtaisen Eurooppa-ohjelman lisäksi kenties eniten uutta painoarvoa sai tiedettä ja koulutusta koskeva politiikka. Tämä kohosi kevään jäsen- ja kannattajakyselyssä ylivoimaisesti toivotuimmaksi laajennusasiaksi sekä sopii muutenkin erinomaisesti piraattien tiedon ja sivistyksen merkitystä korostavaan agendaan. Yhden neljästä ohjelmasta muodostaa luonnollisesti tietoyhteiskuntapolitiikka, joka onkin itseoikeutetusti piraattiliikkeen kovinta ydintä. Sananvapauden, yksityisyydensuojan, oikeusturvan, avoimuuden tai kansanvaltaisuuden painoarvo ei ole muuttunut miksikään, mutta luvallanne keskityn tämän kirjoituksen puitteissa lähinnä uuteen tekstiin.

Tietoyhteiskuntaohjelman lisäksi myös yksilönvapauksia käsittelevää osiota voisi kuvailla poliittisesti rohkeaksi, jossain mielessä jopa uhkarohkeaksi. Sekään ei kuitenkaan niinkään sisällä uutta asiaa kuin kirjaa näkyvämmin ja tarkemmin ylös puolueessa jo aiemmin vallinneita näkemyksiä, jotka on ollut mahdollista johtaa myös edellisestä ohjelmasta. Aina hyvän elämän valtiollista määrittämistä ja ihmisten luokittelua rakastaville konservatiiveille paperi saattaa olla köhityttävää iltalukemista. Mukana on esimerkiksi kaikkien huumeiden dekriminalisaatio, armeijan vapaaehtoisuus, sukupuolen väestötietoihin kirjaamisen lopettaminen, useamman yhtäaikaisen avioliiton salliminen, oikeus hyvään kuolemaan sekä itselleni erityisen tärkeä kirkon erityisaseman purkaminen. Tässä ohjelmassa näkyy ehkä selkeimmin puolueen alhainen keski-ikä, sillä vastaavaa tekstiä voisi kuvitella syntyvän useimpien puolueiden nuorisojärjestöissä, vaikka niiden emopuolueille monikaan tavoitteista ei siinnä vielä edes horisontissa.

Euroopan unionia, hallinnon järjestämistä ja taloutta käsittelevät esitykset menivät läpi kenties vähimmällä keskustelulla. Onkin mielenkiintoista huomata, miten helposti piraatit lopulta pystyvät löytämään yhteisen sävelen asioissa, joista nahisteluun koko suurten puolueiden politiikka tuntuu keskittyvän ja joiden suhteen puolueessa on usein arvioitu olevan kestämättömän paljon hajontaa. Nämä edustavatkin meillä pikemminkin politiikan reunaehtoja kuin sen keskiössä olevia asioita; puitteiden täytyy toimia sen verran sujuvasti, että voidaan keskittyä olennaisempaan. Nyt hyväksytyissä muotoiluissa suositaan monimuotoisuutta ja halutaan mahdollistaa parhaiden ratkaisujen löytyminen sallimalla erilaiset käytännöt. Esimerkiksi kunnalliset palvelut voidaan järjestää toimivasti hyvinkin monilla tavoilla, ja pääasia on että kuntalaiset itse saavat valita heille sopivimman. Samoin Euroopan tasolla yhteistyön kriittinen kehittäminen on nähdäksemme tarpeen, mutta samalla täytyy jättää eri maille tila kokeilla erilaisia, juuri niiden oloihin istuvia käytäntöjä.

En kutsuisi Piraattipuolueen talouskantoja maltillisiksi, mutta vasemmisto-oikeistojanalle ne eivät edelleenkään oikein istu. Perinteisestä vasemmistosta ne erottaa esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen (kunhan perustulo saadaan ensin voimaan), julkisen velanoton rajoittaminen ja yritysverotuksen yksinkertaistaminen. Perinteisestä oikeistosta poikkeavia kantoja taas edustavat esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin rajoittaminen, yritystukien vastustaminen ja loputtomien työharjoittelukierteiden rahoittamisen lopettaminen. Molemmista ne erottaa ihmiskäsitys, jossa kansalaisia ei nähdä sen paremmin laiskoina kepitettävinä kuin holhottavina kohteina, vaan aktiivisina toimijoina, joita kannattaa auttaa itse rakentamaan elämäänsä itselleen ja yhteisöilleen parhaisiin suuntiin, ei estää sitä.

Yleisesti ottaen ohjelma pyrkii kustannusneutraaliuteen ja keskittyy julkissektorin ideaalikoon määrittämisen sijaan järjestämään varsinaisia rakenteita nykymaailmaan istuvammin ja yksinkertaisemmin. Sivutuotteena saattaa toki syntyä myös säästöjä tehostuvan hallinnon, vähentyvien mielenterveysongelmien tai lisääntyvien verotulojen kautta. Ohjelma ei kuitenkaan suoraan ota kantaa siihen, pitäisikö mahdollisten irtorahojen näkyä mieluummin verojen alenemisena vai parempina palveluina, mikä toki olisikin aikamoista perä edellä puuhun kapuamista niin kauan, kuin moisia rahoja ei valtion kassassa loju. Huomattavaa on, että jäsenistö karsi hallituksen esityksestä varsin määrätietoisesti tällaiset kohdat, joissa edes epäsuorasti esitettiin lisää määrärahojen käyttöä. Pihin kirstunvartijapolitiikan takia ottaisinkin esimerkiksi talousministeriksi huomattavasti kernaammin piraatin kuin vanhanaikaisemman eturyhmäpolitiikan edustajan.

Malli, jossa jäsenistö suoraan päättää ohjelmasta ja jossa hallituksen esitys toimii lähinnä vapaasti muuteltavana luonnostekstinä, edustaa Suomen puoluekentällä poikkeuksellista demokratiaa. Näin suuren laajennoksen kasaaminen oli sen takia prosessina raskas ja vaati lähes parisataa äänestystä, mutta lopputulos on ehdottomasti vaivan arvoinen. Ohjelman kehittäminen varmasti jatkuu tulevissa puoluekokouksissa, joskaan tämän mittaluokan rumbaa ei toivottavasti tarvitse enää ottaa uusiksi. Vaikka esimerkiksi talous- kunta ja perusturvaohjelma muodostaa sinänsä loogisen kokonaisuuden, siitä olisi mahdollista irrottaa vielä erikseen talous- ja yrittäjäpoliittinen ohjelma. Henkilökohtaisesti näkisin mielelläni puolueelle vielä jonain päivänä syntyvän myös energia- ja ympäristöpoliittisen ohjelman, sillä tieteeseen ja teknologiaan uskovilla piraateilla voisi olla aiheesta huomattavasti tärkeämpääkin sanottavaa kuin hirttäytyminen yksisilmäisesti ydinvoiman puolelle tai sitä vastaan, mihin keskustelu viime vuosina tuntuu valitettavasti jämähtäneen.

Parista asiasta olisin toivonut äänestyksessä voittaneen toisenlaisen muotoilun, ja parissa muussa parempaakaan ei noussut tarjolle. Hämmentävää kyllä, ohjelmassa ei kuitenkaan toisenkaan laajennuksen jälkeen ole yhtään varsinaista asiaa, joita henkilökohtaisesti en voisi hyväksyä, vaikka olen koko ajan ollut varautunut siihen, että sellaisiakin ison lössin kompromisseissa saattaa vielä esiintyä. Tämä tietysti tekee piraateista minulle aivan poikkeuksellisen puolueen mihin tahansa muuhun verrattuna. Se edustaa arvojani kokonaisvaltaisesti, ei vain yhden tai kahden asian suhteen.