Kiusa ja kohtuus

kotiloiset

Rikollisia maahanmuuttajia tuhoamassa kotimaista kasvillisuutta.

EU kielsi vuoden alusta lemmikkeinä pidettyjen omenakotiloiden tuonnin, myynnin ja levittämisen. Välimerellä kielto onkin varsin perusteltu, sillä luontoon päästessään laji kykenee lisääntymään tehokkaasti, saattaa syrjäyttää alkuperäislajeja ja muodostua riesaksi kasvintuhoojana. Suomen ilmastossa kielto on sen sijaan suoranaisen absurdi ottaen huomioon, että Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kotilo menehtyy kylmyyteen jo kymmenen plusasteen lämpötiloissa. Kiellon myötä kotimaisten akvaarioharrastajien parissa onkin virinnyt suoranainen omenakotiloinnostus, ehkä protestina vääryydeksi koettua määräystä vastaan, ehkä siinä pelossa ettei noita eläväiksi ja kilteiksi kutsuttuja veijareita pian enää saa mistään. Vaikka kaupustelu on kiellettyä, ompunkipeät saavat edelleen ilmoittaa julkisilla foorumeilla ostavansa niitä tai ottavansa vastaan lahjoituksia. Liian isoksi paisuneen pesueen omistajat puolestaan voivat kiertää kieltoa tarjoamalla tarkemmin määrittelemättömän kotilolajin edustajia, joista sitten yksityisviesteillä voidaan lähetellä kuvia.

Omenakotilot ovat kenties melko vähämerkityksinen esimerkki, mutta juuri siksi sopiva valaisemaan turhien määräysten haitallisuutta ja toimimista tarkoitustaan vastaan. Lisäksi, sitä mukaa kun tavallisista, ketään tai mitään vahingoittamattomista kaduntallaajista tekemällä tehdään rikollisia, murenee myös ihmisten yleinen lainkunnioitus. Suomalaisten on perinteisesti väitetty luottavan viranomaisiin kyseenalaistamatta, joten jossain määrin sääntöjen suhteellisuuden ymmärtäminen saattaa tietysti olla hyödyksikin. Samalla nousevat kuitenkin myös epäluulot rokotuksia ja liikennesääntöjä kohtaan, eikä poliisin luo tee mieli mennä asioimaan vaikka olisi aihettakin. Eiväthän ne sitä tonnin maastopyörän katoamista edes tutkisi, kun resurssit kuluvat chili-ilmiantojen perässä juostessa ja pikkutyttöjen läppäreitä takavarikoidessa.

En tiedä seuraavan sanonnan paikkansapitävyydestä, mutta liitän sen tähän, koska se kuvastaa hyvin kahta erilaista asennoitumista: ”Jos tien yli huomataan muoodostuneen luonnollisen kulkuväylän, muualla paikalle rakennetaan silta, Suomessa aita.”

Tässä eräitä muitakin mielenkiintoisia esimerkkejä kohtuuttomista tai ylenpalttisen pikkutarkoista säännöistä:

  • Sana direktiivi tuo monelle ensimmäisenä mieleen kuuluisan kurkun käyryyttä määrittävän idiotismin. Vaikka se on jo onneksi poistunut keskuudestamme, EU sanelee kasvisten ulkoisia piirteitä edelleen tavoilla, jotka ovat omiaan suuntaamaan jalostustyötä aivan vääriin suuntiin ja haittaavan erityisesti pohjoisen pienempien mutta usein sitäkin maukkaampien lajikkeiden saatavuutta.
  • Asemakaavoissa saattaa olla määräyksiä talon väristä tai katon oikeasta kaltevuudesta, joka johtaa niiden kammottavien neuvostohenkisten asuinalueiden syntyyn. Myös puuvajan rakentaminen omalle takapihalle vaatii täysmääräisiä rakennuslupia. Kerrosten määrä on usein rajattu asuntojen hintaa ylhäällä pitävälle tasolle alueen ”profiilin” suojelemiseksi, mutta historiallisesti arvokkaiden rakennusten suojelua voidaan kyllä kiertää.
  • Sähkötupakoita saa sentään jo myydä, mutta nikotiininesteet täytyy tilata ulkomailta, koska tämä tupakoinnin lopettajille erinomaiseksi osoittautunut tuote kuulemma kannustaa polttamaan tupakkaa.
  • Lehmä katsotaan tuotantoeläimeksi, joten kyytön pitäminen lemmikkinä edellyttää lähes vastaavaa lomakerumbaa kuin ”tuotantoyksikönkin”.
  • Suomenkielistä koulua käyvät, äidinkieleltään ruotsinkieliset lapset joutuvat istumaan samoilla ruotsintunneilla kuin suomenkielisetkin. Sama koskee tietysti ruotsinkielistä koulua käyviä suomenkielisiä. Käytännössä täytyy lisäksi muistaa, että kaksikielisyys ei näy papereista.
  • Kauppojen aukioloaikoja säädellään pikkutarkasti yhden uskonnon juhlapyhien ja planeettojen asennon mukaan. Moisten jäljiltä huoltoasemien yhteydessä olevien epäkauppojen laarit ammottavatkin tyhjyyttään.
  • Jos teen työhakemuksen toimittajana, syyllistyn tekijänoikeusrikkomukseen. Näin siksi, että hakemukseen täytyy yleensä liittää työnäytteitä julkaistuista jutuista, joihin minulla ei tietenkään tekijänä ole tekijänoikeuksia.
  • Kaksi aikuista ihmistä saa harrastaa keskenään miten rajuja BDSM-leikkejä tahtovat, mutta pornovideo muuttuu välittömästi laittomaksi väkivaltapornoksi, jos nänniin laitetaan pyykkipoika. Extreme Duudsonit sen sijaan saavat videoida toistensa satuttamista aivan rauhassa, koska he eivät nauti kivusta, ainakaan seksuaalisessa mielessä.
  • Jos opiskelija siirtyy sairaslomalle, hän ei saa korvausta vielä 55 päivään, koska hänen pitäisi saada opintotukea. Opintotuen saaminen kuitenkin on sidoksissa opintojen etenemiseen, joka yleensä on sairauden vuoksi ollut jo pidemmän aikaa huonoa.
  • Viinitilat saavat myydä tuotteitaan pullossa suoraan kuluttajille, mutta pienpanimot eivät saa myydä huomattavasti miedompia oluitaan. Ilmeisesti koska kahdeksan euron olut kelpaa ainoastaan kännäämiseen, kun taas viini edustaa sivistynyttä eurooppalaista juomakulttuuria.
  • Lupia luonnonvaroja säästäviin maalämpöpumppuihin ei voi evätä ilman syytä, joten Tampereen kaupunki on nerokkaasti päättänyt jättää kaikki hakemukset käsittelemättä.
  • Pienille kulttuurintuottajille ja aloittaville yrityksille mainio joukkorahoitus on Suomessa estetty, koska rahojen epäillään valuvan (muslimi)terroristeille.
  • Kela katsoo yhteisellä vuorasopimuksella asunnon vuokranneen kommuunin muodostavan ruokakunnan, mutta tismalleen sama asumisjärjestely alivuokralaissopimuksella käy. Jos epäilee koskaan saattavansa joutua itkemään sossun luukulle, kannattaa kuitenkin lisäksi varmistaa, ettei paperilla päävuokralaisena olevan tuloiksi katsota kommuunin muiden jäsenten osuutta vuokrasta. Oikein innostuessaan Kela saattaa myös pitkänkin asumisajan jälkeen päättää arvalla, ketkä kommuunin jäsenet ovatkin yhtäkkiä pariskunta ja siten jostain kumman syystä elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, onko koulujen huppukiellon tapaisissa säännöissä mitään järkeä tai ovatko ne ainakaan perusteltavia syitä käydä käsiksi oppilaaseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meitä aikuisia komennellaan edelleen aivan samaan malliin. Asiat kannattaa myös aina asettaa suhteisiinsa. Esimerkiksi turvavyön käyttöpakko on ehkä holhousta, mutta sen on oikeasti todistettu pelastavan ihmishenkiä. Sen sijaan pyöräilykypärän käyttöpakko vaikuttaisi vaikutuksiltaan huomattavan paljon epämääräisemmältä, mutta eipä sen laiminlyömisestä toisaalta millään tavalla myöskään rankaista.

Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä on perinteisesti hallinnut kansainvälisesti hieno ajatus kohtuullisuuden ja harkinnan korostamisesta. Esimerkiksi alkoholilaki ei ehdottomasti kiellä antamasta alaikäiselle alkoholia, kuten moni kuvittelee, vaan käskee ottamaan huomioon tämän iän, kypsyysasteen ja muut olosuhteet. Laki kieltää siis pussikaljan välittämisen, mutta mahdollistaa sivistyneen alkoholikasvatuksen esimerkiksi tarjoamalla teinille lasillisen viiniä aterian yhteydessä. Vaikuttaa kuitenkin kuin tätä kohtuullisen lainsäädännön periaatetta oltaisiin tasaisen varmasti oltu hukkaamassa.

Vaikka välillä tuntuisi, että varmuuden vuoksi tehtyjä uusia kieltoja syntyy nopeammin kuin entisiä ehtii kumota, kannattaa muistaa, että tarpeettoman byrokratian vähentäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Esimerkiksi mietoja rohtoja kuten melatoniinia, pakurikääpää ja kodeiinipitoisia yskänlääkkeitä on taas mahdollista ostaa turvallisesti, käsikauppana ja ilman tullin kanssa urheilua, suoraan tarkoitettuun käyttöönsä.

Nukkuvien puolue rökitti piraatit

Olo on pettynyt. Kovasta työstä, fiksuista ehdokkaista ja asiaa pursuavista vaaliohjelmista huolimatta Piraattipuolue ei saanut yhtään valtuustopaikkaa yhdessäkään kunnassa. Henkilökohtaisesti en voi valittaa. Ensikertalaiselle 93 ääntä on varsin hyvä saalis – kiitos siitä. Ehkä ensi kerralla pääsen lautakuntatyöskentelyn makuun, mutta nyt jatkan vaikuttamisyrityksiä näin epävirallisemmin.

Ääniosuutemme niistä kunnista, joissa piraateilla oli ehdokkaita, oli 0,55 prosenttia eli lähes sama kuin eduskuntavaalien 0,59 prosenttia. Kärkikaupunki Tampereella ääniosuus kuitenkin tippui tasan puolestatoista prosentista prosenttiin ja 1829 ääntä kutistui 992 ääneen. Koko maassa saimme 5 974 ääntä, siis kämäiset 40 prosenttia eduskuntavaalien 15 103 äänestä.

Lukujen perusteella voisi jo äkkiseltään vetää johtopäätöksen, että piraatit on auringonlaskun puolue. Jäsenmäärä kuitenkin kasvaa edelleen tasaista tahtia, ja uusia jäsenhakemuksia on tullut vaalien jälkeenkin. Tällä hetkellä jäsenmäärä on 3 843, eli lähes samaa luokkaa kuin vihreillä ja persuilla. Näissäkin vaalikamppailuissa mukana oli taas lisää kipeästi kaivattuja aktiiveja, ja moni muukin kuin minä oli ehdolla ensimmäistä kertaa. Erityisen huomionarvoista piraateissa on, että mukana on hämmästyttävä määrä erittäin fiksuja ja asiansa hyvin perustelevia henkilöitä; usein tuntuu jopa että enemmän kuin suurissa puolueissa. Tätä kuvastaa sekin, että monien muiden puolueiden edustajat ovat suhtautuneet piraatteihin toivottavana yhteistyötahona, vaikka tällä kertaa valtuustoryhmien muodostelu jäi nyt väliin.

Kunnallisvaalituloksia ei toki pitäisi verrata eduskuntavaaleihin, mutta tämä meiltä juuri unohtui. Itsekin erehdyin laskelmoimaan, että meillä voisi Tampereella olla realistiset mahdollisuudet kasvattaa kannatus kahteen valtuustopaikkaan, koska eduskuntavaalien tuloksen perusteella olisimme saaneet yhden paikan. Väitän kuitenkin, että tätä tappiota ei olisi korjattu laajentamalla puolueohjelmaa entisestään tai ottamalla jonkin toisen kannan johonkin paikalliseen kysymykseen, kuten jotkut ovat ehtineet esittää. Suurin osa noista vajaasta kymmenestä tuhannesta äänestäjästämme ei kääntänyt takkia vaan jäi kotiin nukkumaan. Ehdokkaistamme esimerkiksi Tampereen suurimman äänisaaliin eduskuntavaaleissa kerännyt Mika Isomaa jäi tällä kertaa reilusti alle puoleen tuolloisesta äänimäärästään. Tämä kuvastaa sitä, että Mikan edustamaan peripispalalaiseen vaihtoehtokulttuuriin samaistuva väki ei nähnyt kunnallisvaaleja sen vertaa merkityksellisinä, että olisi jaksanut käydä raapustamassa yhtä numeroa lappuun.

Piraateista ja piraattien kannattajista iso osa koostuu nimenomaan väestönosasta, joka kokee kunnallisen päätöksenteon etäiseksi, kankeaksi ja sekavaksi – aivan syystä. Kuitenkin pyrimme liiallisissa määrin vain kaappaamaan oman osuutemme joka tapauksessa annettavista äänistä tavanomaisella ja asiapainotteisella kampanjoinnilla sen sijaan, että olisimme innostaneet uurnille myös niitä, jotka muuten eivät äänestä laisinkaan. Vaalimökkeily edistää tunnettuutta ja vaalipaneelit verkostoitumista, mutta meidän olisi pitänyt niiden lisäksi tuoda itseämme esiin myös näkyvillä tempauksilla ja uutta sukupolvea edustavalla toisintekemisellä. Ehkä ensi kerralla, kun tukiryhmäni ehdottaa sitovansa minut pakkopaitaan ja laittavansa pyörimään keskustorille mielenterveyspotilaiden asian ajamiseksi, en ehkä kuittaa ideaa yhtä kevyesti huumorina.

Näissä vaaleissa jätti äänestämättä hälyttävät 41,8 prosenttia äänioikeutetuista. Jopa eniten ääniä kerännyttä Kokoomusta äänesti siis tosiasiassa vain 12,7 prosenttia suomalaisista. Kuitenkin valittujen pitäisi päättää kaikkien kuntalaisten asioista. Matalat äänestysprosentit satavat tyypillisesti status quon laariin, mikä näkyi kolmen suurimman puolueen johtajien virneistä ja Timo Soinin myrtyneestä olemuksesta, vaikka Perussuomalaiset enemmän kuin tuplasi kannatuksensa edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Omaa asemaansa pönkittävän vaikutuksen vuoksi vanhojen puolueiden johtajat ovatkin kuittailleet tätä kaikkien puolueiden kannatuksen laskua varsin huolettomasti, vaikka muualla puhutaan jo edustuksellisen demokratian kriisistä.

Itse olen joutunut toimittajan töissä perehtymään kunnalliseen päätöksentekoon keskivertokansalaista tarkemmin. Tämä ei ole kunnille tyypillisen asioiden yleisen sujumattomuuden ja huonon esittämisen takia ollut aina ollenkaan miellyttävää; pari kertaa taisin jopa nukahtaa kunnallistieteiden luennolle. Kapulakieltä vilisevien asiakirjojen suomentelu on kuitenkin saanut myös sopivasti ärsyyntymään ja haluamaan muuttaa asioita. Vaalikampanjassa puhuinkin paljon rakenteiden yksinkertaistamisesta, asiakirjajulkisuudesta ja toimintatapojen järkeistämisestä, siis varsin kuivista mutta sitäkin tarpeellisemmista, kokonaisuuden kannalta tärkeistä asioista. Kuten todettu, pärjäsin tällä nähdäkseni ensikertalaiseksi varsin mukavasti. Epäilen kuitenkin, että äänestäjäni olivat keskivertoa valistuneempia tamperelaisia, jotka joka tapauksessa olisivat äänestäneet jotain ehdokasta. En haluakaan tässä sanoa, että puolueen pitäisi heittäytyä pölhöpopulistiseksi ja unohtaa kaikki ne keskeiset kysymykset, joiden takia olemme olemassa. Haluan sanoa, että meidän jos keiden pitäisi osata kertoa lopuillekin äänestäjille ja ennen kaikkea nuorille äänestäjille, miksi kunnan toiminnalla ja sillä keitä valtuustoissa istuu on aikamoisen hurjasti väliä. Kokoomus ja demarit moista nimittäin eivät tule tekemään.

Vaalitappio ei näytä aiheuttaneen puolueaktiivien keskuudessa niinkään lamaantumista kuin sisuuntumista. Käytetään se rakentavasti. Tehdään aluksi huolelliset analyysit, otetaan opiksi virheistä ja uskalletaan tehdä vaikka isojakin irtiottoja, jos ne tuntuvat hedelmällisiltä. Rakennetaan ruohonjuuritason työtä, hyvää pöhinää ja ennen kaikkea laajempaa aktiivipohjaa. Aktiiveja tarvitsemme muun muassa siksi, että saamme seuraavissa kuntavaaleissa kasaan huomattavasti isommat listat, ja puolueen puheenjohtajan aika saadaan käytettyä muuhun kuin flaikkujen jakamiseen postilaatikkoihin. Luodaan myös parempia verkostoja muiden maiden piraattien kanssa, sillä parin vuoden päästä osallistumme eurovaaleihin, ja niissä voimme todella käyttää hyväksi sitä, että olemme osa laajaa, kansainvälistä liikettä.

Muiden piraattien vaalinjälkeismietteitä

Helsinki: Ville Hautakangas
Espoo: Mikko Nummelin
Turku: Tapani Karvinen
Jyväskylä: Miika Hämynen
Tampere: Kyuu Eturautti
Tampere: Maria Morri
Tampere: Mika Isomaa
Tampere: Harri Kivistö

Terveydenhuoltoa tietojärjestelmille

Alkuperäinen aikomukseni oli päättää Tampereen tietotekniikkamokia käsittelevä blogaussarja idean lähtökohtaan eli terveydenhuollon tietojärjestelmiin. Tulin kuitenkin siihen tulokseen, että Tampereen kaupunkia tai edes Pirkanmaan sairaanhoitopiiriä on turha syyttää valtakunnallisesta kaaoksesta. Kunnat ja sairaanhoitopiirit olisivat toki tälläkin saralla voineet paremmin noudattaa samaisia periaatteita, joita olen sarjan aiemmissa osissa esittänyt ratkaisuiksi ohjelmistohankintojen monenkirjaviin ongelmiin, mutta tällä hetkellä paras teko niiltä olisi painostaa valtiota toteuttamaan rooliaan ohjaajana.

Terveydenhuollossa on tietysti meneillään muitakin, vielä isompia haasteita. Joustamattomat työolot aiheuttavat lääkäripulaa ja hoitajapulaa, perusterveydenhuoltoon on puolihuolimattomasti luotu kolmen tason porrastus ja palvelut pitäisi saada järjestymään sellaisella päätöksenteon tasolla, johon kansalaiset voisivat oikeasti vaikuttaa. Tätä kirjoittaessani näyttää lisäksi pahasti siltä, että ainakaan valtion tasolta uudistuksia ei ole ihan heti odotettavissa. Asioita ei kuitenkaan auta, jos terveydenhuollon tietojärjestelmien pelkkään kehittämiseen palaa 2,7 prosenttia julkisen terveydenhuollon kokonaismenoista ja laskennallisesti 600 lääkärin työpanos kuluu tuijottaessa toimimattomien tietojärjestelmien tiimalasia. Vakavin juttu ovat tietenkin käytettävyysongelmat, jotka vaarantavat potilasturvallisuuden.

Tampereella on toiminut yli kymmenen vuotta potilastietojärjestelmänä Pegasos, jota käyttää myös Helsingin kaupunki. Pirkanmaan sairaanhoitopiirillä kuten myös Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirillä käytössä on puolestaan Uranus. Muita Suomessa käytössä olevia järjestelmiä ovat ainakin Effica sekä vähemmässä määrin Mediatri ja Finstar. Potilasjärjestelmät eivät juttele keskenään, minkä ovat huomanneet myös yhdistymishaluttomat kunnat, ja niiden lisäksi käytössä on tuhansia muitakin järjestelmiä. Yhden hoitotoimenpiteen aikana lääkäri saattaa pahimmillaan joutua kaivamaan tietoa kymmenestä eri järjestelmästä, joihin tiedot myös täytyy syöttää erikseen. Hankinnoissa on tyydytty järjestelmätoimittajien valmiisiin paketteihin ilman, että kokonaisuus on kenenkään hallinnassa.

Kohutussa Apotti-hankkeessa ajatuksena oli yhtenäistää tätä sekamelskaa korvaamalla Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella vanhoja järjestelmiä uudella ja toimivalla. Hieno ja kannatettava tavoite siis, mutta valitettavasti käytännön valmistelu on ollut kammottavaa jokaisella mahdollisella tavalla. Kauhuskenaariossa tuo avaruussukkulan hintainen hökötys pakotettaisiin HUS-alueen jälkeen käyttöön myös muualle maahan, jolloin koko Suomi olisi sen yhden ainoan monopoliyrityksen eli Accenturen armoilla.

Terveydenhuollon tietojärjestelmissä on kaikesta huolimatta saatu aikaan hyvääkin, kuten sähköinen lääkemääräys, sähköinen potilastiedon arkisto ja potilaiden omien tietojen katselu. Viron tehokkaaseen tapaan hoitaa tietojärjestelmähankinnat onkin kiinnitetty jo laajasti huomiota, mutta myös Savonlinnassa on selvästi tehty jotain oikein. Yhteinen piirre toimiville järjestelmille näyttää olevan, että ne maksavat monin verroin vähemmän kuin vastaavat kuolleena syntyneet projektit.

Mitä tässä tilanteessa siis kannattaisi tehdä? Tähän mennessä tapahtuneen uutisoinnin perusteella kaikille lienee jo selvää, että Apotin kaltainen yhden ainoan massiivimonoliitin tilaaminen kerralla yhdeltä ulkopuoliselta tekijältä voi johtaa vain entistä huonompaan tilanteeseen. Suuren siirtymän sijaan järjestelmiä olisikin syytä yhdistää pikku hiljaa. Aivan aluksi valtion tulisi ottaa tiukka ohjaus asiassa määrittämällä avoimet rajapinnat ja perussäännöt, joita järjestelmiä päivitettäessä vastaisuudessa tulisi noudattaa. Valmiin suljetun koodin paketin sijaan tulisi pyrkiä rakentamaan oma järjestelmä alusta lähtien ja mielellään aloittaen kokeilualueelta, jolloin ongelmien korjaaminen käy vielä helposti. Ratkaisun tulisi olla avointa lähdekoodia, jolloin sen luomisessa voitaisiin käyttää hyväksi joukkoälyä. Tietojenkäsittelytieteen peruskursseilla esimerkkinä toimimattomasta ohjelmistokehityksestä esitellyn vesiputousmallin sijaan järjestelmän rakentaminen tulisi aloittaa pienestä ja laajentaa sitä vähä vähältä jatkuvan palautteen kautta.

Tampereen tietotekniikkamokat, osa 4: Puurekisteri

Tässä sarjassa nostan esiin joitain Tampereella sattuneita tietotekniikkamokia. Tarkoituksena ei ole kuitenkaan erityisesti jumiutua näihin yksittäistapauksiin, vaan käyttää niitä esimerkkeinä miettiäkseni perustavamman tason ongelmia, joiden takia nämäkin ongelmat ovat ylipäätään olleet mahdollisia. Pääajatukseni on, että asiantuntevalla hoidolla tietotekniikasta olisi mahdollista säästää paljon rahaa, jolle löytyisi tarpeellisempaa käyttöä muualla. Neljännessä osassa nostan esiin tapauksen, joka on kaupungin mittakaavassa pieni, mutta huomionarvoinen juuri siksi, että se on niin tavanomainen.

Mitä tapahtui?

Korostan heti alkuun, etten tunne tapauksen taustoja, enkä osaa arvioida hankitun järjestelmän hyvyyttä. Toistan ainoastaan pöytäkirjoista löytyviä lukuja, koska ne havainnollistavat jotain olennaista tietojärjestelmien hankinnasta yleensä. Itse pöytäkirjat haltuuni on toimittanut eräs kaupungin työntekijä. Vaikka kyseessä ovat julkiset asiakirjat, en käytännössä muulla tavoin olisi päässyt tietoihin käsiksi, sillä papereita ei löydy kaupungin nettisivuilta, enkä olisi arvannut mitä pyydellä nähtäville, jos olisin kävellyt kaupunginkansliaan.

Helmikuussa 2008 tietohallintojohtaja Teppo Sulonen teki päätöksen infraomaisuuden hallintajärjestelmän hankinnasta. Järjestelmällä pidetään kirjaa kaupungin omistamista yleisistä alueista, katu- ja liikennevalojen kunnossapidosta, kadunvarsien puista ja venepaikoista. Kilpailutuksen perusteella ”Tampereen kaupunkiympäristön kehittämisen tilaajayksikön, konsernin tietohallintoyksikön, Tampereen kaupungin yhdyskuntatuotannon ja Tampereen Logistiikan henkilöstöstä” koostunut arviointiryhmä totesi, että ”kokonaistaloudellisesti edullisin tarjous” oli yhdyskuntatekniikan ohjelmistoihin erikoistuneen Vianova Systemsin kehittämä Novapoint Iris -järjestelmä. Käyttökustannukset laskettiin seitsemälle vuodelle. Hankintahinta oli 68 500 euroa ja käyttökustannukset noin 24 800 euroa vuodessa.

Seuraavat pöytäkirjat ovatkin sitten melko yksitotista luettavaa. Näissä on kaikissa kyseessä samalta toimittajalta tilattu laajennos tai päivitys Irikseen:

  • 05.06.2009 Laajennustyö 13 650 euroa (alv 0%)
  • 09.06.2009 Selvitystyö järjestelmän kehittämisestä 26 000 euroa (alv 0%)
  • 01.07.2009 Katurekisterin laajennustyö 10 500 euroa (alv 0%) ja vuosittaisen ylläpitomaksun korotus laajennuksen johdosta 1 040 euroa (alv 0 %)
  • 01.07.2009 Puurekisterin laajennustyö 9 450 euroa (alv 0%) ja vuosittaisen ylläpitomaksun korotus laajennuksen johdosta 800 euroa (alv 0 %)
  • 16.10.2009 Yleisten alueiden hallinnan laajennustyö 18 300 euroa (alv 0%)
  • 09.12.2009 Venepaikkarekisterin laajennustyö 10 500 euroa (alv 0%)
  • 09.12.2009 Web-laajennustyö 9 450 euroa (alv 0%)
  • 26.08.2010 Mobiilikäytön pilotti 5 500 euroa (alv 0 %)
  • 23.09.2010 Muutostyö 7 000 euroa (alv 0 %)
  • 30.11.2010 Laajennuksen suorahankinta 52 900 euroa (alv 0 %) ja vuotuinen ylläpitohinta 4 600 euroa
  • 28.03.2011 Laajennuksien hankinta 21 000 euroa (alv 0 %)
  • 11.11.2011 WFS-rajapinta 9 000 euroa (alv 0 %)
  • 12.4.2012 Versiopäivitys 24 000 euroa (alv 0 %)

Esittelijöiden ja tietohallintopäällikön virkaa toimittavien nimet vaihtelevat jonkin verran, mutta kaava on kaikissa sama. Päättäjäksi on merkitty yksi ainoa henkilö. Muutostöiden hinnaksi esitetään enintään tähän listaamani summa, jonka päälle tulevat matkakustannusten korvaukset. Jos oletetaan, että ylläpitomaksujen korotukset ovat käytännössä astuneet voimaan päätöstä seuranneen vuoden alusta, olisi järjestelmä tähän mennessä maksanut kaupungille 419 870 euroa. Tämä on yli tuplasti siihen nähden, mikä näille viidelle vuodelle laskettu kustannus olisi tarjouksen perusteella ollut.

Miksi tämä on moka?

Ainakin päälle päin tapaus vaikuttaa oppikirjaesimerkiltä niin kutsutusta vendor lock-in -tilanteesta eli yhden toimittajan loukosta. Nostan päämokaksi kuitenkin hiukan perustavamman ongelman, joka papereista varmasti nousee esiin. Olen aikaisemminkin käsitellyt sitä, miksi tietotekniikan eriyttäminen sillä tehtävistä toiminnoista on huono idea. Näidenkin kyseessä olevien päätösten takana on tietotekniikasta vastaava tilaaja eli Tietohallintoyksikkö. Yksikkö koostuu hallintoalan eikä tietotekniikan osaajista. Tavallisesti suuret hankinnat täytyy hyväksyttää valtuustolla, missä on se hyvä puoli, että valtuustolistat yleensä silmäilee läpi ainakin joku kiireinen toimittaja ja muutama kansalaisaktivisti, toivon mukaan myös osa valtuustosta. Tietohallinto pystyy kuitenkin päättämään jopa satojentuhansien hankkeista virkamiespäätöksinä, jotka tulevat julkisuuteen yleensä vain puolivahingossa tämänkaltaisia kummallisia reittejä pitkin. Koska alaa oikeasti tuntevat henkilöt eivät pääse kuulemaan päätöksistä ja siten kantamaan korttaan kekoon arvioinnissa, hämärien sisäpiirikauppojen tekeminen muuttuu turhan houkuttelevaksi, ja toisaalta myös hyvin toteutetut hankinnat vaikuttavat helposti epäilyttäviltä, koska ne on tehty puolittain pimennossa.

Miten moka voitaisiin välttää tulevaisuudessa?

  • Vähänkään monimutkaisempien tietojärjestelmien kehittäminen ja räätälöinti on pitkäjänteistä työtä, eikä oikeastaan ole olemassa pistettä, jolloin kaikki olisi valmista. Tietojärjestelmää ei olekaan mielekästä ajatella hankintana samassa mielessä kuin vaikkapa työkoneen hankintaa, vaan pikemminkin jatkuvana sijoituskohteena siinä kuin itse organisaatiota, johon se kuuluu.
  • Niin luottamuselinten päätösten kuin viranomaispäätösten tulisi olla helposti saatavilla kaupungin nettisivuilta. Päätöksiä tulisi voida hakea sanahaulla leipätekstiin ja päättäjien nimillä. Vanhojen asiakirjojen skannaus tulisi aloittaa välittömästi, ja digitointiprosessin ollessa vielä kesken pitäisi papereita voida helposti pyytää nähtäville.
  • Kilpailutukset tulisi hoitaa tavalla, jossa ei jouduta sidoksiin yhden ainoan toimittajan kanssa. Tietojärjestelmien osalta tämä tarkoittaa avoimien rajapintojen vaatimista ja avoimen lähdekoodin ratkaisujen suosimista. Ylläpito ja päivitysten teko pitäisi olla aina mahdollista toteuttaa kaupungin omana toimintana, vaikkei tähän käytännössä tarvitsisikaan mennä. Nykyisellään kunnat kannustavat softafirmoja tekemään hankintahinnaltaan vaikka tappiollisia mutta samalla mahdollisimman huonosti toimivia järjestelmiä, joihin joudutaan tekemään mahdollisimman paljon korjauksia.

Näin tavallisena kuntalaisena ihmettelen, mikseivät kunnat voisi toimia enemmän kuten tavallisen järkevä yksittäinen kuluttaja. Jos tarvitsen auton, ostan halvimman tarpeisiini riittävän enkä Porschea. Jos kuitenkin haluan Porschen, en osta Ladaa ja maksa kauppiaalle sen muuttamisesta Porscheksi. Jos ostamani televisio on valmiiksi rikki, palautan sen kauppaan. Jos kauppias yrittää rahojeni palauttamisen sijaan nyhtää minulta lisää rahaa telkkarin korjaamisesta, otan yhteyttä kuluttaja-asiamieheen.

Tampereen tietotekniikkamokat, osa 3: Microsoft-lisenssit

Tampereen toukokuussa käyttöön otettu uusi ilme on harvinaisen osuva. Ja ei, tämä ei ole pilaa.

Tampereen toukokuussa käyttöön otettu uusi ilme on harvinaisen osuva. Ja ei, tämä ei ole pilaa.

Tässä sarjassa nostan esiin joitain Tampereella sattuneita tietotekniikkamokia. Tarkoituksena ei ole erityisesti kuitenkaan jumiutua näihin yksittäistapauksiin, vaan käyttää niitä esimerkkeinä miettiäkseni perustavamman tason ongelmia, joiden takia nämäkin ongelmat ovat ylipäätään olleet mahdollisia. Pääajatukseni on, että asiantuntevalla hoidolla tietotekniikasta olisi mahdollista säästää paljon rahaa, jolle löytyisi tarpeellisempaa käyttöä muualla. Kolmannessa osassa aiheena ovat kaupungin yhdysvaltalaiselle tietotekniikkayritykselle Microsoftille maksamat tuet.

Mitä tapahtui?

Kaupunginvaltuusto käsitteli viime elokuussa kaksi tärkeää valtuustoaloitetta. Vasemmistoliitto ehdotti jo joulukuussa 2010, että kouluissa otettaisiin käyttöön vapaita ohjelmistoja ja Linux-terminaaleja, joiden luonnollisimmat käyttökohteet ovat juuri koulut ja kirjastot. Vihreät puolestaan ehdotti maaliskuussa 2011, että henkilöstön käytössä oleville työasemille asennettaisiin toimisto-ohjelmistoksi OpenOffice tai LibreOffice ja että kaupunki käynnistäisi selvityksen vapaiden ja avointen lähdekoodin ohjelmien hyödyntämiseksi.

Aloitteissa olisi siis haluttu korvata Microsoftin ohjelmistoja käytännössä muuten identtisillä mutta ilmaisilla ohjelmilla virastoissa ja kouluissa. Kaupungilla on käytössä 5 000 työasemaa ja 2 700 koulujen tietokonetta. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi molemmat ehdotukset. Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala kuittasi aloitteet toteamalla, että kouluissa on jo nettiselaimena Firefox ja virastoissakin sellaisen saa ehkä kohtapuolin käyttöön, jos erikseen haluaa.

Miksi tämä on moka?

Asia kuulostaa jokseenkin samalta, kuin valtuustolle olisi ehdotettu, että se polttaisi seteleiden sijaan mieluummin puita takassa, ja valtuusto olisi tokaissut: ”Emme me nyt viitsi. Setelit lämmittävät paremmin.” Tampereen Microsoftille maksamien lisenssimaksujen suuruutta ei näytä löytyvän mistään, mutta vertailun vuoksi esimerkiksi 7 000 asukkaan Harjavallan kaupungissa summa on 25 000 euroa vuodessa ja Turussa noin miljoonan luokkaa. Lappeenrannan koulutoimessa on laskettu, että Windows-työasemat maksavat hieman alle 400 euroa työasemaa kohti vuodessa, kun Linux-asemilla vastaava summa olisi 140 euroa. Halutessa ylläpito voidaan toteuttaa hyvinkin kevyellä työmäärällä, eikä erillinen koulutus vaikuttaisi välttämättömältä. Helsingin kaupunki on toisaalta maksanut laskelmasta, jonka mukaan avoimen lähdekoodin ohjelmat tulisivat kalliimmiksi, mutta perusteita ei ole annettu julkisuuteen ja itse raportti on julistettu liikesalaisuudeksi.

Halpuuden lisäksi avoimista ohjelmista on lukuisia muitakin etuja, kuten mahdollisuus kehittää ohjelmistoja omiin tarpeisiin ja varmuus siitä, ettei ohjelmisto tee koneella muuta kuin sen on luvattu tekevän. Koulujen osalta erityisesti kannattaa huomioida kritiikki siitä, miten jo valmiiksi heikolla tolalla oleva tietotekniikkaopetus valmentaa ainoastaan yhden yrityksen tuotteiden käyttöä. Windowsia taas ei ole alun perin tarkoitettu verkkokäyttöön, minkä takia se vaatii erillisiä tietoturvaohjelmistoja ja tuhoontuomittuja ohjeistuksia tietoturvan pitämiseksi edes jollain tasolla, mikä ei liene helppoa, jos käytetään tietoturva-aukoistaan kuuluisaa Internet Explorer -selainta. Tulevien Windows-versioiden on nähty aiheuttavan vielä perustavampia ongelmia tietoturvalle.

Miten moka voitaisiin välttää tulevaisuudessa?

  • Avoimia ja vapaita ohjelmistoja kannattaa suosia siellä missä voidaan. Erikoisaloille ei välttämättä aina ole saatavilla järkevästi toimivia avoimia ohjelmia, mutta tekstinkäsittelyyn ja netinkäyttöön avoimet ratkaisut ovat lähes aina käytännöllisimpiä. Jos kaupunki itse teettää ohjelmistoja, avoimuus on helppo lisätä vaatimuslistalle.
  • Päätöksiä ei pitäisi tehdä ideologisin perustein. Vaikka ei tykkäisi jostain puolueesta tai olisi henkilökohtaisesti mieltynyt johonkin ohjelmistoon, veronmaksajien kannalta käytännölliset ehdotukset on syytä toteuttaa niiden esittäjästä riippumatta. Tässä tapauksessa ehdotuksen vaikutuksia on helppo arvioida tutustumalla muissa organisaatioissa saatuihin kokemuksiin. Esimerkiksi oikeusministeriö säästi 4,6 miljoonaa kiinteitä kuluja ja 850 000 vuotuisissa ylläpitokuluissa Linuxiin siirtymisellä.

Kaiksesta huolimatta OpenOfficea on sittemmin alettu kaikessa hiljaisuudessa ottaa kokeiluun Microsoft Officen rinnalle. Tämä ei tietenkään vielä tuo säästöjä, mutta se on toivottavasti seuraava askel, kunhan painostusta jatketaan. (Päivitys: Iloitsin liian varhain. Uutisen jälkeen Oksala tokaisi mielipiteensä, että pelkästään mahdollisuus LibreOfficen käyttöön olisi kaupungin resurssien haaskausta. Vahvistin vielä tavalliselta virastorotalta, että moista luksusta ei ainakaan hänen yksikössään todellakaan ole.)