Kiusa ja kohtuus

kotiloiset

Rikollisia maahanmuuttajia tuhoamassa kotimaista kasvillisuutta.

EU kielsi vuoden alusta lemmikkeinä pidettyjen omenakotiloiden tuonnin, myynnin ja levittämisen. Välimerellä kielto onkin varsin perusteltu, sillä luontoon päästessään laji kykenee lisääntymään tehokkaasti, saattaa syrjäyttää alkuperäislajeja ja muodostua riesaksi kasvintuhoojana. Suomen ilmastossa kielto on sen sijaan suoranaisen absurdi ottaen huomioon, että Etelä-Amerikasta kotoisin oleva kotilo menehtyy kylmyyteen jo kymmenen plusasteen lämpötiloissa. Kiellon myötä kotimaisten akvaarioharrastajien parissa onkin virinnyt suoranainen omenakotiloinnostus, ehkä protestina vääryydeksi koettua määräystä vastaan, ehkä siinä pelossa ettei noita eläväiksi ja kilteiksi kutsuttuja veijareita pian enää saa mistään. Vaikka kaupustelu on kiellettyä, ompunkipeät saavat edelleen ilmoittaa julkisilla foorumeilla ostavansa niitä tai ottavansa vastaan lahjoituksia. Liian isoksi paisuneen pesueen omistajat puolestaan voivat kiertää kieltoa tarjoamalla tarkemmin määrittelemättömän kotilolajin edustajia, joista sitten yksityisviesteillä voidaan lähetellä kuvia.

Omenakotilot ovat kenties melko vähämerkityksinen esimerkki, mutta juuri siksi sopiva valaisemaan turhien määräysten haitallisuutta ja toimimista tarkoitustaan vastaan. Lisäksi, sitä mukaa kun tavallisista, ketään tai mitään vahingoittamattomista kaduntallaajista tekemällä tehdään rikollisia, murenee myös ihmisten yleinen lainkunnioitus. Suomalaisten on perinteisesti väitetty luottavan viranomaisiin kyseenalaistamatta, joten jossain määrin sääntöjen suhteellisuuden ymmärtäminen saattaa tietysti olla hyödyksikin. Samalla nousevat kuitenkin myös epäluulot rokotuksia ja liikennesääntöjä kohtaan, eikä poliisin luo tee mieli mennä asioimaan vaikka olisi aihettakin. Eiväthän ne sitä tonnin maastopyörän katoamista edes tutkisi, kun resurssit kuluvat chili-ilmiantojen perässä juostessa ja pikkutyttöjen läppäreitä takavarikoidessa.

En tiedä seuraavan sanonnan paikkansapitävyydestä, mutta liitän sen tähän, koska se kuvastaa hyvin kahta erilaista asennoitumista: ”Jos tien yli huomataan muoodostuneen luonnollisen kulkuväylän, muualla paikalle rakennetaan silta, Suomessa aita.”

Tässä eräitä muitakin mielenkiintoisia esimerkkejä kohtuuttomista tai ylenpalttisen pikkutarkoista säännöistä:

  • Sana direktiivi tuo monelle ensimmäisenä mieleen kuuluisan kurkun käyryyttä määrittävän idiotismin. Vaikka se on jo onneksi poistunut keskuudestamme, EU sanelee kasvisten ulkoisia piirteitä edelleen tavoilla, jotka ovat omiaan suuntaamaan jalostustyötä aivan vääriin suuntiin ja haittaavan erityisesti pohjoisen pienempien mutta usein sitäkin maukkaampien lajikkeiden saatavuutta.
  • Asemakaavoissa saattaa olla määräyksiä talon väristä tai katon oikeasta kaltevuudesta, joka johtaa niiden kammottavien neuvostohenkisten asuinalueiden syntyyn. Myös puuvajan rakentaminen omalle takapihalle vaatii täysmääräisiä rakennuslupia. Kerrosten määrä on usein rajattu asuntojen hintaa ylhäällä pitävälle tasolle alueen ”profiilin” suojelemiseksi, mutta historiallisesti arvokkaiden rakennusten suojelua voidaan kyllä kiertää.
  • Sähkötupakoita saa sentään jo myydä, mutta nikotiininesteet täytyy tilata ulkomailta, koska tämä tupakoinnin lopettajille erinomaiseksi osoittautunut tuote kuulemma kannustaa polttamaan tupakkaa.
  • Lehmä katsotaan tuotantoeläimeksi, joten kyytön pitäminen lemmikkinä edellyttää lähes vastaavaa lomakerumbaa kuin ”tuotantoyksikönkin”.
  • Suomenkielistä koulua käyvät, äidinkieleltään ruotsinkieliset lapset joutuvat istumaan samoilla ruotsintunneilla kuin suomenkielisetkin. Sama koskee tietysti ruotsinkielistä koulua käyviä suomenkielisiä. Käytännössä täytyy lisäksi muistaa, että kaksikielisyys ei näy papereista.
  • Kauppojen aukioloaikoja säädellään pikkutarkasti yhden uskonnon juhlapyhien ja planeettojen asennon mukaan. Moisten jäljiltä huoltoasemien yhteydessä olevien epäkauppojen laarit ammottavatkin tyhjyyttään.
  • Jos teen työhakemuksen toimittajana, syyllistyn tekijänoikeusrikkomukseen. Näin siksi, että hakemukseen täytyy yleensä liittää työnäytteitä julkaistuista jutuista, joihin minulla ei tietenkään tekijänä ole tekijänoikeuksia.
  • Kaksi aikuista ihmistä saa harrastaa keskenään miten rajuja BDSM-leikkejä tahtovat, mutta pornovideo muuttuu välittömästi laittomaksi väkivaltapornoksi, jos nänniin laitetaan pyykkipoika. Extreme Duudsonit sen sijaan saavat videoida toistensa satuttamista aivan rauhassa, koska he eivät nauti kivusta, ainakaan seksuaalisessa mielessä.
  • Jos opiskelija siirtyy sairaslomalle, hän ei saa korvausta vielä 55 päivään, koska hänen pitäisi saada opintotukea. Opintotuen saaminen kuitenkin on sidoksissa opintojen etenemiseen, joka yleensä on sairauden vuoksi ollut jo pidemmän aikaa huonoa.
  • Viinitilat saavat myydä tuotteitaan pullossa suoraan kuluttajille, mutta pienpanimot eivät saa myydä huomattavasti miedompia oluitaan. Ilmeisesti koska kahdeksan euron olut kelpaa ainoastaan kännäämiseen, kun taas viini edustaa sivistynyttä eurooppalaista juomakulttuuria.
  • Lupia luonnonvaroja säästäviin maalämpöpumppuihin ei voi evätä ilman syytä, joten Tampereen kaupunki on nerokkaasti päättänyt jättää kaikki hakemukset käsittelemättä.
  • Pienille kulttuurintuottajille ja aloittaville yrityksille mainio joukkorahoitus on Suomessa estetty, koska rahojen epäillään valuvan (muslimi)terroristeille.
  • Kela katsoo yhteisellä vuorasopimuksella asunnon vuokranneen kommuunin muodostavan ruokakunnan, mutta tismalleen sama asumisjärjestely alivuokralaissopimuksella käy. Jos epäilee koskaan saattavansa joutua itkemään sossun luukulle, kannattaa kuitenkin lisäksi varmistaa, ettei paperilla päävuokralaisena olevan tuloiksi katsota kommuunin muiden jäsenten osuutta vuokrasta. Oikein innostuessaan Kela saattaa myös pitkänkin asumisajan jälkeen päättää arvalla, ketkä kommuunin jäsenet ovatkin yhtäkkiä pariskunta ja siten jostain kumman syystä elatusvelvollisia toisiaan kohtaan.

Viime aikoina on keskusteltu paljon siitä, onko koulujen huppukiellon tapaisissa säännöissä mitään järkeä tai ovatko ne ainakaan perusteltavia syitä käydä käsiksi oppilaaseen. Kannattaa kuitenkin muistaa, että meitä aikuisia komennellaan edelleen aivan samaan malliin. Asiat kannattaa myös aina asettaa suhteisiinsa. Esimerkiksi turvavyön käyttöpakko on ehkä holhousta, mutta sen on oikeasti todistettu pelastavan ihmishenkiä. Sen sijaan pyöräilykypärän käyttöpakko vaikuttaisi vaikutuksiltaan huomattavan paljon epämääräisemmältä, mutta eipä sen laiminlyömisestä toisaalta millään tavalla myöskään rankaista.

Suomen lainsäädäntöä ja oikeuskäytäntöjä on perinteisesti hallinnut kansainvälisesti hieno ajatus kohtuullisuuden ja harkinnan korostamisesta. Esimerkiksi alkoholilaki ei ehdottomasti kiellä antamasta alaikäiselle alkoholia, kuten moni kuvittelee, vaan käskee ottamaan huomioon tämän iän, kypsyysasteen ja muut olosuhteet. Laki kieltää siis pussikaljan välittämisen, mutta mahdollistaa sivistyneen alkoholikasvatuksen esimerkiksi tarjoamalla teinille lasillisen viiniä aterian yhteydessä. Vaikuttaa kuitenkin kuin tätä kohtuullisen lainsäädännön periaatetta oltaisiin tasaisen varmasti oltu hukkaamassa.

Vaikka välillä tuntuisi, että varmuuden vuoksi tehtyjä uusia kieltoja syntyy nopeammin kuin entisiä ehtii kumota, kannattaa muistaa, että tarpeettoman byrokratian vähentäminen hyödyttää koko yhteiskuntaa. Esimerkiksi mietoja rohtoja kuten melatoniinia, pakurikääpää ja kodeiinipitoisia yskänlääkkeitä on taas mahdollista ostaa turvallisesti, käsikauppana ja ilman tullin kanssa urheilua, suoraan tarkoitettuun käyttöönsä.

Tampereen tietotekniikkamokat, osa 3: Microsoft-lisenssit

Tampereen toukokuussa käyttöön otettu uusi ilme on harvinaisen osuva. Ja ei, tämä ei ole pilaa.

Tampereen toukokuussa käyttöön otettu uusi ilme on harvinaisen osuva. Ja ei, tämä ei ole pilaa.

Tässä sarjassa nostan esiin joitain Tampereella sattuneita tietotekniikkamokia. Tarkoituksena ei ole erityisesti kuitenkaan jumiutua näihin yksittäistapauksiin, vaan käyttää niitä esimerkkeinä miettiäkseni perustavamman tason ongelmia, joiden takia nämäkin ongelmat ovat ylipäätään olleet mahdollisia. Pääajatukseni on, että asiantuntevalla hoidolla tietotekniikasta olisi mahdollista säästää paljon rahaa, jolle löytyisi tarpeellisempaa käyttöä muualla. Kolmannessa osassa aiheena ovat kaupungin yhdysvaltalaiselle tietotekniikkayritykselle Microsoftille maksamat tuet.

Mitä tapahtui?

Kaupunginvaltuusto käsitteli viime elokuussa kaksi tärkeää valtuustoaloitetta. Vasemmistoliitto ehdotti jo joulukuussa 2010, että kouluissa otettaisiin käyttöön vapaita ohjelmistoja ja Linux-terminaaleja, joiden luonnollisimmat käyttökohteet ovat juuri koulut ja kirjastot. Vihreät puolestaan ehdotti maaliskuussa 2011, että henkilöstön käytössä oleville työasemille asennettaisiin toimisto-ohjelmistoksi OpenOffice tai LibreOffice ja että kaupunki käynnistäisi selvityksen vapaiden ja avointen lähdekoodin ohjelmien hyödyntämiseksi.

Aloitteissa olisi siis haluttu korvata Microsoftin ohjelmistoja käytännössä muuten identtisillä mutta ilmaisilla ohjelmilla virastoissa ja kouluissa. Kaupungilla on käytössä 5 000 työasemaa ja 2 700 koulujen tietokonetta. Kaupunginvaltuusto kuitenkin hylkäsi molemmat ehdotukset. Tietohallintojohtaja Jarkko Oksala kuittasi aloitteet toteamalla, että kouluissa on jo nettiselaimena Firefox ja virastoissakin sellaisen saa ehkä kohtapuolin käyttöön, jos erikseen haluaa.

Miksi tämä on moka?

Asia kuulostaa jokseenkin samalta, kuin valtuustolle olisi ehdotettu, että se polttaisi seteleiden sijaan mieluummin puita takassa, ja valtuusto olisi tokaissut: ”Emme me nyt viitsi. Setelit lämmittävät paremmin.” Tampereen Microsoftille maksamien lisenssimaksujen suuruutta ei näytä löytyvän mistään, mutta vertailun vuoksi esimerkiksi 7 000 asukkaan Harjavallan kaupungissa summa on 25 000 euroa vuodessa ja Turussa noin miljoonan luokkaa. Lappeenrannan koulutoimessa on laskettu, että Windows-työasemat maksavat hieman alle 400 euroa työasemaa kohti vuodessa, kun Linux-asemilla vastaava summa olisi 140 euroa. Halutessa ylläpito voidaan toteuttaa hyvinkin kevyellä työmäärällä, eikä erillinen koulutus vaikuttaisi välttämättömältä. Helsingin kaupunki on toisaalta maksanut laskelmasta, jonka mukaan avoimen lähdekoodin ohjelmat tulisivat kalliimmiksi, mutta perusteita ei ole annettu julkisuuteen ja itse raportti on julistettu liikesalaisuudeksi.

Halpuuden lisäksi avoimista ohjelmista on lukuisia muitakin etuja, kuten mahdollisuus kehittää ohjelmistoja omiin tarpeisiin ja varmuus siitä, ettei ohjelmisto tee koneella muuta kuin sen on luvattu tekevän. Koulujen osalta erityisesti kannattaa huomioida kritiikki siitä, miten jo valmiiksi heikolla tolalla oleva tietotekniikkaopetus valmentaa ainoastaan yhden yrityksen tuotteiden käyttöä. Windowsia taas ei ole alun perin tarkoitettu verkkokäyttöön, minkä takia se vaatii erillisiä tietoturvaohjelmistoja ja tuhoontuomittuja ohjeistuksia tietoturvan pitämiseksi edes jollain tasolla, mikä ei liene helppoa, jos käytetään tietoturva-aukoistaan kuuluisaa Internet Explorer -selainta. Tulevien Windows-versioiden on nähty aiheuttavan vielä perustavampia ongelmia tietoturvalle.

Miten moka voitaisiin välttää tulevaisuudessa?

  • Avoimia ja vapaita ohjelmistoja kannattaa suosia siellä missä voidaan. Erikoisaloille ei välttämättä aina ole saatavilla järkevästi toimivia avoimia ohjelmia, mutta tekstinkäsittelyyn ja netinkäyttöön avoimet ratkaisut ovat lähes aina käytännöllisimpiä. Jos kaupunki itse teettää ohjelmistoja, avoimuus on helppo lisätä vaatimuslistalle.
  • Päätöksiä ei pitäisi tehdä ideologisin perustein. Vaikka ei tykkäisi jostain puolueesta tai olisi henkilökohtaisesti mieltynyt johonkin ohjelmistoon, veronmaksajien kannalta käytännölliset ehdotukset on syytä toteuttaa niiden esittäjästä riippumatta. Tässä tapauksessa ehdotuksen vaikutuksia on helppo arvioida tutustumalla muissa organisaatioissa saatuihin kokemuksiin. Esimerkiksi oikeusministeriö säästi 4,6 miljoonaa kiinteitä kuluja ja 850 000 vuotuisissa ylläpitokuluissa Linuxiin siirtymisellä.

Kaiksesta huolimatta OpenOfficea on sittemmin alettu kaikessa hiljaisuudessa ottaa kokeiluun Microsoft Officen rinnalle. Tämä ei tietenkään vielä tuo säästöjä, mutta se on toivottavasti seuraava askel, kunhan painostusta jatketaan. (Päivitys: Iloitsin liian varhain. Uutisen jälkeen Oksala tokaisi mielipiteensä, että pelkästään mahdollisuus LibreOfficen käyttöön olisi kaupungin resurssien haaskausta. Vahvistin vielä tavalliselta virastorotalta, että moista luksusta ei ainakaan hänen yksikössään todellakaan ole.)

Toisilla on enemmän uskonnonvapautta kuin kolmansilla

Väistyin vastikään Pakanaverkko ry:n tiedottajan paikalta. Kahden vuoden ajan ehdinkin tuntea päässeeni aitiopaikalle seuraamaan ja yrittämään edistää pakanauskontojen harjoittajien asemaa sekä uskonnollista tasa-arvoa Suomessa. Eri kirjoituksissa olemme kollektiivisesti ottaneet kantaa moniin yksittäisiin aiheisiin kouluopetuksesta vihkimisoikeuksiin. Nyt kun voin astua askeleen taaemmas, ajattelin pohtia uskonnonvapauden tolaa yleisemmällä tasolla.

Vakaumukset voi Suomessa jakaa karkeasti ottaen kolmeen kategoriaan:

  1. Valtionuskonto, toisin sanoen evankelisluterilainen ja ortodoksinen kirkko
  2. Rekisteröidyn uskonnollisen yhdyskunnan aseman saaneet uskonnot
  3. Muut, muun muassa kaikki pakanauskonnot ja uskonnottomuus

Uskonnonvapautta toisaalta on kahta lajia. Positiivinen uskonnonvapaus käsittää oikeuden uskoa mihin tahtoo ja harjoittaa uskoaan, kunhan siitä ei ole haittaa muille. Tämä toteutuukin meillä varsin hyvin. Ketään ei Suomessa kivitetä siksi, että tämä uskoo ”väärin”. Kakkos- ja kolmosryhmän vakaumuksille poikkeuksia ovat lähinnä ahdasmielisemmät pienet paikkakunnat sekä sellaiset uskonnot, joita kohtaan ulkopuoliset tuntevat syystä tai syyttä epäluuloja. Lain ja oikeuskäytöntöjen tasolla ongelmaa ei ole, vaan tilannetta voidaan parantaa lähinnä valistuksella ja yleisellä ihmisten keskinäisen kunnioituksen ilmapiirillä. Esimerkiksi kolmosryhmään kuuluvat suomenuskoiset saavat vapaasti harjoittaa uskonnollisia menojaan, vaikka uskonnollisen yhdyskunnan asemaa ei vielä ole.

Negatiivinen uskonnonvapaus puolestaan tarkoittaa suojaa toisten harjoittamalta pakkouskonnollisuudelta, joka äärimuodoissaan on eräs kokonaisvaltaisimpia henkisen väkivallan muotoja. Tämä toteutuukin astetta heikommin. Ykkösryhmän elämää haittaavat lähinnä fanaattiset käännyttäjät, jotka tunkevat iholle kaduilla tai jopa kotiovilla. Kolmosryhmän edustajilla suoja kokonaisuudessaan on heikko, sillä uskonnoiksi lain edessä lukeutuu ainoastaan uskonnollisen yhdyskunnan aseman saaneiden yhteisöjen uskonto. Pienten, uusien tai opetusministeriön lautakunnan silmissä epäilyttävien uskontojen harjoittajilla rekisteröitymiseen ei ole edes mahdollisuutta.

Käytännössä ihmiset jakautuvat lain silmissä eri luokan kansalaisiin vakaumuksensa perusteella, sen sijaan että vakaumus tulkittaisiin henkilökohtaisen elämän piiriin kuuluvaksi asiaksi. Huolestuttavin tilanne on alaikäisten kohdalla, sillä heidän uskonnokseen tulkitaan useimmiten vanhempien valitsema uskonto. Alle 18-vuotias ei voi erota uskonnollisesta yhdyskunnasta tai liittyä sellaiseen ilman vanhempien lupaa. Näin esimerkiksi koulun luterilaisen uskonnon tunnilla vain osa oppilaista tosiasiassa kokee olevansa luterilaisia ja sekaan mahtuu monien muiden uskontojen edustajia buddhalaisista kaaosmaageihin sekä tyypillisesti runsaasti uskonnottomia.

Sosiaalisen vaalikoneen vastausjakaumien perusteella piraattiehdokkaat erottuivat uskonnonvapauteen liittyvissä kysymyksissä selvästi edukseen, Muutos2011:n ehdokkaiden ohella. Piraatti-ideologian olennainen osa onkin, että ihmisiä pitäisi kunnioittaa yksilöinä, ei kohdella heitä milloin minkäkin ryhmän edustajina. Tasa-arvoinen vapaus ja kunnioitus toisivat kuitenkin loppupeleissä selvää hyötyä meille kaikille, niin uskonnottomille, muslimeille kuin luterilaisillekin.

Marraskuussa periaate kirjattiin auki myös uuteen puolueohjelmaan:

”Lainsäädännön tehtäviin ei kuulu eriarvoistaa kansalaisia, vaan kaikkien tulee olla yhdenvertaisia lain edessä. Tällä hetkellä näin ei ole, vaan ihmisiä eriarvoistetaan perustuen ryhmiin, joihin hänet katsotaan kuuluvaksi. Näitä ryhmiä ovat esimerkiksi sukupuoli, seksuaalinen suuntautuminen ja vakaumus. Kansalaisten yhdenvertaisuus voidaan toteuttaa mielekkäästi poistamalla ihmisten lainsäädännöllinen jaottelu.”

Yksityiskohtaisemmin ohjelmassa puututaan vielä koulujen uskonnonopetukseen:

”Uskonto erillisenä oppiaineena ei kuulu nykyaikaiseen opetukseen, vaan kaikkien merkittävien uskontojen kulttuuritaustaa tulee opettaa muiden oppiaineiden tunneilla. Opetuksen tulee olla yhteistä opiskelijan uskontokunnasta riippumatta.”

Monitasoinen malli toimi ehkä siinä yhteiskunnassa, jossa koko kansa kuului valtionkirkkoon. Maailma on kuitenkin muuttunut. Institutionalisoitunut uskonnollisuus näyttää menettävän tenhoaan, mutta uudenlaiset, henkilökohtaista kokemusta painottavat ja vertaisorganisoituvat vakaumukset ovat nousseet sitä mukaa, kun tiedonsaanti niistä on helpottunut. Uskonto on notkea ja usein elämäntilanteesta riippuvainen asia. Edes uskonnottomuus ei ole mikään yhtenäinen paketti, vaan perusteita sille löytyy yhtä monenlaisia kuin löytyy uskonnottomia. Helpointa olisikin, jos vakaumukset asettuisivat jo lähtökohtaisesti samalle viivalle. Lain ei tarvitsisi kohdella niitä eri tavalla kuin muita ideologioita saati erotella kansalaisiaan niiden perusteella. Parasta olisi, jos koko porrasmalli poistettaisiin ja kaikkien uskontojen harjoittajat organisoituisivat vastedes samoin kuin mitkä tahansa yhdistykset ja järjestöt. Tällöin evankelisluterilainen kirkkokin pääsisi päättämään itse omista asioistaan, ilman ulkopuolelta tulevia paineita.

Ensimmäinen ja kenties tärkein askel tähän suuntaan olisi SDP:n kansanedustaja Eeva-Johanna Elorannan juuri jättämä toimenpidealoite hallitukselle.