Manifesti uuden ajan työmarkkinoille

On olemassa kahdenlaista työtä. Toinen on työtä, jota ihminen tekee vastentahtoisesti selvitäkseen ja pysyäkseen hengissä. Se mitä yhteiskuntamme vähemmän osaa arvostaa, on työ jota ihminen tekee kokeakseen elämänsä merkitykselliseksi, kantaakseen kortensa yhteiseen kekoon, auttaakseen muita ihmisiä ja ilmaistakseen itseään. Ensimmäinen on olemisen edellytys, jälkimmäinen tapa olla. Ensimmäisestä ihminen pyrkii eroon, jälkimmäistä tavoittelee itsestään. Jossain mielessä onnellisimpia ovat ne, jotka pystyvät yhdistämään nämä kaksi.

Yhteiskuntamme rakenteet on luotu teollisuusyhteiskuntaan, jossa työ oli ensiksi mainittua. Monin paikoin ne ovat toimimattomia, kankeita ja nykymaailman ilmiöihin soveltumattomia, mutta joudumme edelleen sovittamaan elämäämme niiden mukaan. Suomesta on tullut hyvinvointiyhteiskunta, josta raskas teollisuus on paennut kohti uusia teollistuvia maita ja jossa kipeästi tarvittaisiin pienen mittakaavan yrittämistä. Ammattiliitoista on tullut yhä pienenevän etuoikeutettujen joukon edustaja, jolta liikkeen alkuaikoina tärkeänä pitämää solidaarisuutta on turha pyytää. Moderni tiedonvälitys tarjoaa entistä tehokkaampia muotoja inhimilliselle vuorovaikutukselle ja yhteistyölle, mutta lainsäädäntö pyrkii pikemminkin estämään kuin edistämään niitä.

Automatisaatio on edennyt jo niin pitkälle, että virallisesti työttömiä on kymmenen jokaista ilmoitettua työpaikkaa kohti, ja suhde tästä tuskin millään talouden elpymisellä kääntyy enää nousujohteiseen suuntaan. Tarvetta yhteisten korsien kantajille, joille kukaan ei ole valmis maksamaan, on kuitenkin kenties jopa enemmän kuin ennen, vaikka yhteiskuntamme suorastaan rankaisee epäitsekkäästä käytöksestä. Meillä olisi paremmat mahdollisuudet kuin koskaan ihmiskunnan historian aikana ennen näkemättömään tieteelliseen, tekniseen ja taiteelliseen kukoistukseen sekä edellytyksiin ratkaista sosiaalisia ja ympäristön kantokyvyn ongelmia. Elämän reunaedellytyksiin kuuluvan raadannan vähentymisen piti olla utopia, mutta vanhentuneiden rakenteiden takia siitä onkin tullut kurjuuden kierre. Keksimme väkisin tuhlaavaa kulutusta ja hyödyttömiä töitä, koska meillä ei ole enää osoittaa nuorille polville mitään sellaista, jonka kautta he voisivat työskennellä yhteisen hyvän eteen. Ei ihme että niin monesta elämä tuntuu merkityksettömältä.

Tämän listan päämääränä on hahmotella uudenlainen työmarkkinoiden rakenne, joka toimisi pitkälle automatisoidussa hyvinvointiyhteiskunnassa. Kyseessä on monin paikoin viimeistelemätön luonnos, jonka tarkoitus on valmiiksi tehtyjen laskelmien sijaan ennemminkin antaa lähtökohta keskustelulle. Se pykii vähentämään elämän suunnittelua byrokratiaviidakkojen, purkkaviritelmien ja tukiloukkujen ehdoilla, kannustamaan erityisesti pienyrittäjyyttä, antamaan tilaa monenlaisille tavoille organisoida työ sekä tasaamaan työn jakautumista ihmisten välillä. Kerrannaisvaikutuksia huomioimatta kaikki kohdat on tarkoitettu toteutettaviksi kustannusneutraalisti.

Manifesti on linjassa piraattien puolueohjelman kanssa, mutta muilta osin omaa käsialaani, joskin innoitusta olen tietysti hakenut vaihtelevista lähteistä.

  1. Ylivoimaisesti tärkein asia, jonka rinnalla loput ovat näpertelyä, on perustulo. Se koskisi tasamääräisenä kaikkia täysi-ikäisiä ja korvaisi kaikki tämänhetkiset tulonsiirrot opintotuesta yrittäjän starttirahaan ja työttömyystuesta eläkkeisiin. Rahan edestakaisin siirtelyn välttämiseksi se voitaisiin palkansaajilla toteuttaa negatiivisena tuloverona. Pikku hiljaa siirtymäajan myötä se korvaisi myös asumisen tuet. Perustulon suuruutta ei pidä voida leikata yksittäisiltä ihmisiltä yhtään millään verukkeella.
  2. Kaikki ansiosidonnaisuudet poistuisivat, eikä siis esimerkiksi kassaan kuuluminen vaikuttaisi mitenkään julkisen tuen määrään. Tämä ei tietenkään estäisi yksityisiä tahoja halutessaan luomasta omia vapaaehtoisia vakuutuksiaan.
  3. Verotuksen yksinkertaistaminen. Kaikkia tulolajeja verotettaisiin saman prosentin mukaan, ja erityisesti Ahon hallituksen luoma jako ansio- ja pääomaverotukseen poistuisi kokonaan. Niin ikään vähennysoikeudet pääsääntöisesti poistuisivat kokonaan. Progressiivisuus säilyisi niin, että kokonaiskertymä pysyisi samalla tasolla kuin nytkin, mutta portaikkomallin sijaan nousu tapahtuisi lineaarisesti. Yrityksissä voitaisiin siirtyä niin kutsuttuun Viron malliin, eli verotus tapahtuisi vasta kun raha poistuu yrityksestä.
  4. Työsuhteen etuudet tulisi uudelleen organisoida niin, että sekä työnantajalle että työntekijälle olisi rahallisessa mielessä työmäärää kohti laskettuna samantekevää, onko mikin työsuhde paperilla vakituinen, puolipäiväinen, tarvittaessa töihin tuleva vai muodollisesti yrittäjä. Työterveyshuolto poistuisi kokonaan, sillä sen suurin vaikutus on ollut terveydenhuollon eriarvoistuminen.
  5. Töiden vastaanottamisvelvoite ja karenssiajat poistuisivat kokonaan. Erityisesti työttömillä teetettävät ilmaistyöt poistuisivat (lukuun ottamatta mahdollisesti joitain tarkasti rajattuja kohtia kuten osana tutkintoon johtavaa opiskelua). Emme kaipaa uudenlaisia orjatyön muotoja.
  6. Vastaavasti työehtosopimusten yleissitovuutta voisi heikentää, kunhan työntekijöiden toimeentulo olisi turvattu. Tämä antaisi pelivaraa myös työntekijälle, joka olisi valmis vaihtamaan jonkin nykyisistä etuuksistaan itselleen tärkeämpiin. Irtisanomissuojaa voisi heikentää vähintäänkin purkamalla kuntaliitosten yhteydessä toimiva viiden vuoden suojatyöpaikkasääntö. Yleissopimuksia alempaa palkkaa voitaisiin kokeilla antamalla neuvotteluvaraa yrityksen ensimmäisten työntekijöiden palkkaamiseen.
  7. Työurien pidentämisestä voitaisiin luopua kokonaan. Tämä koskisi siis lähinnä opintoaikojen rajaamista, joka on nähtävä lähinnä omituisena yrityksenä pitää elämänvaiheet siististi omissa lokeroissaan nykymaailmaan paremmin sopivan limittyneisyyden sijaan. Eläkeiän käsite muuttuisi perustulon myötä joka tapauksessa merkityksettömäksi, ja muotoutuisi käytännössä eri aloilla erityyppiseksi. Sen sijaan niin kutsuttu työurien pidentäminen keskivaiheelta on erittäin kannatettavaa.
  8. Uudelleenkouluttautumisen ja osaamisen täydentämisen ei tulisi olla millään tavalla vaikeampaa kuin ensimmäiseen koulutukseen hakeutumisen. Koulutuspaikkojen tarjontaa eri aloille hallinnoitaisiin kuitenkin valtakunnallisesti yksittäisten opinahjojen sijaan. Oppisopimusjärjestelmää voitaisiin kehittää niin, että yritysten olisi työpaikkojen tyyliin mahdollista kootusti ilmoittaa hakevansa koulutettavaa.
  9. Joukkorahoituksen mahdollistava laki tulisi valmistella pikaisesti.

Tämän lyhyen listan puitteissa ei varmasti tullut käytyä läpi kaikkea tarpeellista, mutta toivon sen tarjonneen suuntaviivoja paremmille yhteiskunnallisille tavoille organisoida työtä. Kuulen kernaasti kommenteissa lisää ehdotuksia sekä ajatuksia siitä, millaisia ongelmia nämä kohdat eivät ottaneet riittävän hyvin huomioon.

Yhteisöllisyys on kuollut, kauan eläköön yhteisöllisyys!

Pari blogausta takaperin spreijailin dystopioita. Tätähän politiikka useimmiten on: uhkakuvia ja niiden torjumista. Valitettavasti siihen se useimmiten myös jää. Tulevaisuus näyttäytyy ainoastaan rappiona nykyisestä tai pahimmillaan jo menetetystä onnelasta. Suuret sukupolvet motivoivat ponnistelunsa sillä, että heidän lapsensa saisivat kasvaa paremmassa maailmassa kuin he itse, mutta nuo lapset ovat jääneet vailla edessä kajastelevaa toivon horisonttia tai tarkoitusta elämälle, minkä voisi väittää näkyvän laajalle levittäytyneessä pahoinvoinnissa ja masennuksen muuttumisessa kansantaudiksi.

Paremman tulevaisuuden tavoittelijoita kuten transhumanisteja ja zeitgeistilaisia on muodikasta tölviä osoituksena omasta henkisestä ylemmyydestä. Toisten tekemisten alas ampuminen on aina helpompaa kuin tehdä itse paremmin. Näillä liikkeillä on kuitenkin edes yritystä kuvitella edistystä ja keinoja siihen silkan kaikenkattavan kyynisyyden tai tuhon odottelun sijaan. Vaikka esimerkiksi kärsimyksen poistamista maailmasta pitäisi miten naurettavana ajatuksena tahansa, siihen pyrkimisen luulisi olevan kaikille itsestäänselvyys. Tärkeitä eivät ole niinkään lukkoonlyödyt päämäärät kuin suunnat.

Lokaamisen ja pelkäämisen keskellä on välillä hyvä muistaa, että ihmiskunta elää parhaillaan koko tähänastisen historiansa upeinta aikaa. Immateriaalisten hyödykkeiden eli ajatusten ja informaation suhteen on jo käytännössä ohitettu niukkuuden aika, mikä on mahdollistanut tieteen ennen näkemättömän nopean kehityksen ja vakiintuneelle vallalle vaarallisten ruohonjuuriliikkeiden nousun.

Oma utopiani liittyy ennen kaikkea uudenlaisen yhteisöllisyyden muovautumiseen ja sen seurauksiin. Vanhan ajan kyläyhteisö oli toki tuki ja turva, mutta myös pahimmillaan henkisen väkivallan tyyssija. Ihmiset elivät toisiinsa sidottuina olosuhteiden pakosta, halusivat tai eivät. Teollistuminen ja sosiaaliturva purkivat tämän pakotteen, mutta jättivät jäljelle postmodernin tyhjyyden ja tarkoituksettomuuden tunteen. Vaikka ihmiset eivät ole muurahaisia, joissa yksilönä voidaan kunnolla pitää vasta pesää eikä yksittäistä työläistä, myös oma lajimme on pohjimmiltaan laumaeläin ja tarvitsemme siksi tunnetta, että tekemisemme merkitsevät jotain itseämme suuremmassa mittakaavassa. Pakkoyhteisöllisyydestä ollaankin siirtymässä eteenpäin, vapaiden yksilöiden yhteisöllisyyteen. Siinä ihmiset työskentelevät kollektiivisten päämäärien eteen ja turvaavat toisiinsa siksi että tahtovat, eivät siksi että realistisia vaihtoehtoja ei nyt vain löydy. Myös kyläyhteisöjä on edelleen olemassa, mutta niistä on helppo muuttaa pois, jos yhteisö ei hyväksy jäsentään sellaisena kuin hän on. Tämä toivottavasti kannustaa tekemään talkootöitä ilmapiirin eteen ja kohtelemaan toisia kunnioittavasti.

Vapaaehtoisuudesta seuraa, että uusi yhteisöllisyys on luonteeltaan hajautettua eikä keskusjohtoista. Sitä kuvaa hierarkkista kaaviota täsmällisemmin verkko, jossa yksilöitä edustavat solmukohdat. Niin kutsuttu peer to peer eli vertaiselta vertaiselle -malli näkyy kaikilla elämänalueilla. Linuxista ja avoimista ohjelmistoista tutut periaatteet ovat leviämässä ohjelmistoista myös fyysisen teknologian puolelle. Uudenlaiset uskonnollisuuden muodot painottavat harjoittajiensa henkilökohtaista kokemusta pyhien kirjojen tai uskonnollisten auktoriteettihahmojen asemesta. Kulttuurin saralla syntyy enenevässä määrin instituutioista vapaita yhteisluomuksia, jonka osaltaan mahdollistavat perinteisen tekijänoikeusajattelun ongelmat kiertävät lisenssit. Yritysmaailmassa avoimuus ruokkii kasvuyrityksiä ja harvojen suurten lisäksi yhä ennemmän ketteriin PK-yrityksiin nojaavaa taloutta. Rahoituksessa kasvavia trendejä ovat mikrolainat ja fanirahoitus.

Avoin vertaisorganistoituminen johtaa yleensä parempiin lopputuloksiin kuin keskusjohtoiset ja suljetut mallit, koska ideat kilpailevat keskenään eikä niiden tarvitse selvitä hierarkian huipulle tullakseen toteutetuiksi. Erään teorian mukaan Eurooppa valloitti muun maailman siksi, että täällä maantiede esti liian laajojen valtakuntien syntymisen, minkä johdosta innovaatiot, jotka eivät saaneet tuulta alleen yhdessä valtakunnassa pääsivät kuitenkin jalostumaan muualla. Esimerkiksi Kolumbus ehti kiertää useita hoveja ennen kuin lopulta Espanja suostui rahoittamaan hänen löytöretkensä. Kaikkien solmujen ideat ovat myös samalla lähtöviivalla, joten niiden kaikkien yhteen laskettava parviäly pääsee kumuloitumaan joksikin monin verroin merkittävämmäksi kuin mitä valistuneinkaan itsevaltias yksin voisi saavuttaa. Jos Wikipediasta on kymmenessä vuodessa kehittynyt luotettavampi ja kattavampi kuin parhaimpienkaan yksittäisten asiantuntijoiden kokoama perinteinen tietosanakirja, kannattaa miettiä miltä se näyttää sadan vuoden päästä. Asiassa ei pitäisi olla mitään yllättävää. Tämähän on juuri se tapa, jolla koko länsimaisen sivistyksen kivijalka, tiede, on koko historiansa ajan toiminut.

Uusi yhteisöllisyys ei rajoitu kuitenkaan yksin tuotantoon ja aatteisiin. Pari-kolmekymppiset vaikuttavat oivaltaneen, että yksin asuminen ja ydinperhe eivät ole ainoita vaihtoehtoja. Erilaiset yhteisöllisen asumisen ratkaisut ovat jälleen yleistyneet muunakin kuin väliaikaisratkaisuina taloudellisen pakon edessä. Yhteiskunta ei valitettavasti tue vapaaehtoista yhteisasumista, vaikka tästä olisi monia etuja mielenterveysvaikutuksista ympäristöystävällisyyteen. Esimerkiksi Kela näyttää arpovan taikurinhatusta päätöksiä siitä, ketkä kommuunin jäsenistä ovatkin vuoden yhteiselon jälkeen yhtäkkiä pariskuntia. Perustulo poistaisi tämänkin ongelman, sillä siinä omat tulot eivät enää olisi riippuvaisia puolison tuloista, eikä ihmisten henkilökohtaisia elämänvalintoja olisi tarpeen kytätä ja kyseenalaistaa.

Olemme päässeet mukaan todistamaan suurten muutosten maailmanaikaa. Deterministinen kohtalonusko näkee historian tapahtumat vääjäämättöminä seurauksina esimerkiksi uuden teknologian synnystä, aivan kuin teknologia olisi jokin omalakinen elämänalue. Kuitenkin mikä vain on mahdollista, jos päätämme siihen tosissamme panostaa ja vältämme tuhoamasta planeettaamme sitä ennen. Tulevaisuudentutkija Olli Hietasta lainatakseni, tärkeintä on miettiä, mikä on paras mahdollinen kuviteltavissa oleva tulevaisuus. Sen jälkeen voimme miettiä, miten sitä realistisimmin voisi lähestyä. Ennusteet ovat työkalu, mutta tulevaisuus jatkuvaa valintaa.

Kiitoksia Jarmo Puskalalle innostavista tulevaisuuskeskusteluista, joissa iso osa näistä(kin) ajatuksista on muotoutunut.