Melkein yleispuolue

Kirjoitin seuraavan kommentin heti tuoreeltaan heinäkuun alussa pidetun puoluekokouksen jälkeen. Jäin kuitenkin odottamaan itse uudistetun ohjelman saamista nettiin, jotta lukijat pystyisivät tutustumaan ihan omakohtaisesti niihin kohtiin, jotka pintapuolisissa viittauksissani herättävät uteliaisuutta. Kaikkien äänestystulosten tarkastaminen, yhteensovittelu ja oikolukeminen veivätkin yllättäen aikaa enemmän kuin tyhmästi kuvittelemani pari päivää, joten tämänkin julkaisu unohtui. Nyt kun uusi puolueohjelma on kaikessa hiljaisuudessa ollut jo jonkin aikaa luettavissa, lienee sopiva hetki nostaa sitä hieman paremmin esiin.

Piraattipuolue laajensi puolueohjelmaansa toistamiseen viime viikonlopun puoluekokouksessa, tällä kertaa kenties vielä edellistä enemmän, vaikka henkinen muutos tuntuikin vaatimattomammalta. Isoa kokonaisuutta on vaikea kuvailla ilman, että päätyy joko lätisemään täysin ympäripyöreitä tai pelkästään luetteloimaan yksittäisiä kantoja. Ajattelin kuitenkin edes yrittää.

Puolueohjelmasta ei haluttu lukukelvottoman pitkää, joten se päädyttiin jakamaan yleisen tason periaatejulistukseen ja sitä konkretisoiviin alaohjelmiin, joita tässä vaiheessa on neljä. Olin itsekin tämän mallin kannalla alusta saakka, mutta nyt valmiin tekstin nähtyäni pidän mahdollisena ongelmana, että periaateohjelma koostuu käytännössä ylevistä sanoista ja lauseista, jotka ainakin teoriassa voisivat yhtä hyvin esiintyä myös suurten puolueiden jargoneissa. Erona niihin ovatkin alaohjelmat, jotka pyrkivät esimerkein osoittamaan, että periaateohjelmassa mainitut periaatteet todella ovat arvojamme eivätkä vain totuttua sanahelinää.

Alaohjelmamalli mahdollistaa ennen kaikkea käytäntöihin menemisen konkreettisesti ja toisinaan varsin seikkaperäisestikin. Usea kohta on muotoutunut suoraksi kommentaariksi johonkin ajankohtaiseen asiaan, mikä yhdessä yleisluontoisessa ohjelmassa olisi aivan liian raskasta. Tällaisia ovat ainakin NSA-vakoiluskandaali, kuntauudistus, yliopistouudistus, sähkötupakka sekä vaihtoehtovaluutat. Toiset ohjelmassa aiemminkin olleet kohdat puolestaan tarkentuivat siinä, miten tavoitteet voitaisiin käytännössä toteuttaa. Näitä ovat esimerkiksi tekijänoikeusjärjestelmän uudistaminen, kouluopetus ja perusturva.

Tulevien EU-vaalien takia ajankohtaisen Eurooppa-ohjelman lisäksi kenties eniten uutta painoarvoa sai tiedettä ja koulutusta koskeva politiikka. Tämä kohosi kevään jäsen- ja kannattajakyselyssä ylivoimaisesti toivotuimmaksi laajennusasiaksi sekä sopii muutenkin erinomaisesti piraattien tiedon ja sivistyksen merkitystä korostavaan agendaan. Yhden neljästä ohjelmasta muodostaa luonnollisesti tietoyhteiskuntapolitiikka, joka onkin itseoikeutetusti piraattiliikkeen kovinta ydintä. Sananvapauden, yksityisyydensuojan, oikeusturvan, avoimuuden tai kansanvaltaisuuden painoarvo ei ole muuttunut miksikään, mutta luvallanne keskityn tämän kirjoituksen puitteissa lähinnä uuteen tekstiin.

Tietoyhteiskuntaohjelman lisäksi myös yksilönvapauksia käsittelevää osiota voisi kuvailla poliittisesti rohkeaksi, jossain mielessä jopa uhkarohkeaksi. Sekään ei kuitenkaan niinkään sisällä uutta asiaa kuin kirjaa näkyvämmin ja tarkemmin ylös puolueessa jo aiemmin vallinneita näkemyksiä, jotka on ollut mahdollista johtaa myös edellisestä ohjelmasta. Aina hyvän elämän valtiollista määrittämistä ja ihmisten luokittelua rakastaville konservatiiveille paperi saattaa olla köhityttävää iltalukemista. Mukana on esimerkiksi kaikkien huumeiden dekriminalisaatio, armeijan vapaaehtoisuus, sukupuolen väestötietoihin kirjaamisen lopettaminen, useamman yhtäaikaisen avioliiton salliminen, oikeus hyvään kuolemaan sekä itselleni erityisen tärkeä kirkon erityisaseman purkaminen. Tässä ohjelmassa näkyy ehkä selkeimmin puolueen alhainen keski-ikä, sillä vastaavaa tekstiä voisi kuvitella syntyvän useimpien puolueiden nuorisojärjestöissä, vaikka niiden emopuolueille monikaan tavoitteista ei siinnä vielä edes horisontissa.

Euroopan unionia, hallinnon järjestämistä ja taloutta käsittelevät esitykset menivät läpi kenties vähimmällä keskustelulla. Onkin mielenkiintoista huomata, miten helposti piraatit lopulta pystyvät löytämään yhteisen sävelen asioissa, joista nahisteluun koko suurten puolueiden politiikka tuntuu keskittyvän ja joiden suhteen puolueessa on usein arvioitu olevan kestämättömän paljon hajontaa. Nämä edustavatkin meillä pikemminkin politiikan reunaehtoja kuin sen keskiössä olevia asioita; puitteiden täytyy toimia sen verran sujuvasti, että voidaan keskittyä olennaisempaan. Nyt hyväksytyissä muotoiluissa suositaan monimuotoisuutta ja halutaan mahdollistaa parhaiden ratkaisujen löytyminen sallimalla erilaiset käytännöt. Esimerkiksi kunnalliset palvelut voidaan järjestää toimivasti hyvinkin monilla tavoilla, ja pääasia on että kuntalaiset itse saavat valita heille sopivimman. Samoin Euroopan tasolla yhteistyön kriittinen kehittäminen on nähdäksemme tarpeen, mutta samalla täytyy jättää eri maille tila kokeilla erilaisia, juuri niiden oloihin istuvia käytäntöjä.

En kutsuisi Piraattipuolueen talouskantoja maltillisiksi, mutta vasemmisto-oikeistojanalle ne eivät edelleenkään oikein istu. Perinteisestä vasemmistosta ne erottaa esimerkiksi työehtosopimusten yleissitovuudesta luopuminen (kunhan perustulo saadaan ensin voimaan), julkisen velanoton rajoittaminen ja yritysverotuksen yksinkertaistaminen. Perinteisestä oikeistosta poikkeavia kantoja taas edustavat esimerkiksi Euroopan vakausmekanismin rajoittaminen, yritystukien vastustaminen ja loputtomien työharjoittelukierteiden rahoittamisen lopettaminen. Molemmista ne erottaa ihmiskäsitys, jossa kansalaisia ei nähdä sen paremmin laiskoina kepitettävinä kuin holhottavina kohteina, vaan aktiivisina toimijoina, joita kannattaa auttaa itse rakentamaan elämäänsä itselleen ja yhteisöilleen parhaisiin suuntiin, ei estää sitä.

Yleisesti ottaen ohjelma pyrkii kustannusneutraaliuteen ja keskittyy julkissektorin ideaalikoon määrittämisen sijaan järjestämään varsinaisia rakenteita nykymaailmaan istuvammin ja yksinkertaisemmin. Sivutuotteena saattaa toki syntyä myös säästöjä tehostuvan hallinnon, vähentyvien mielenterveysongelmien tai lisääntyvien verotulojen kautta. Ohjelma ei kuitenkaan suoraan ota kantaa siihen, pitäisikö mahdollisten irtorahojen näkyä mieluummin verojen alenemisena vai parempina palveluina, mikä toki olisikin aikamoista perä edellä puuhun kapuamista niin kauan, kuin moisia rahoja ei valtion kassassa loju. Huomattavaa on, että jäsenistö karsi hallituksen esityksestä varsin määrätietoisesti tällaiset kohdat, joissa edes epäsuorasti esitettiin lisää määrärahojen käyttöä. Pihin kirstunvartijapolitiikan takia ottaisinkin esimerkiksi talousministeriksi huomattavasti kernaammin piraatin kuin vanhanaikaisemman eturyhmäpolitiikan edustajan.

Malli, jossa jäsenistö suoraan päättää ohjelmasta ja jossa hallituksen esitys toimii lähinnä vapaasti muuteltavana luonnostekstinä, edustaa Suomen puoluekentällä poikkeuksellista demokratiaa. Näin suuren laajennoksen kasaaminen oli sen takia prosessina raskas ja vaati lähes parisataa äänestystä, mutta lopputulos on ehdottomasti vaivan arvoinen. Ohjelman kehittäminen varmasti jatkuu tulevissa puoluekokouksissa, joskaan tämän mittaluokan rumbaa ei toivottavasti tarvitse enää ottaa uusiksi. Vaikka esimerkiksi talous- kunta ja perusturvaohjelma muodostaa sinänsä loogisen kokonaisuuden, siitä olisi mahdollista irrottaa vielä erikseen talous- ja yrittäjäpoliittinen ohjelma. Henkilökohtaisesti näkisin mielelläni puolueelle vielä jonain päivänä syntyvän myös energia- ja ympäristöpoliittisen ohjelman, sillä tieteeseen ja teknologiaan uskovilla piraateilla voisi olla aiheesta huomattavasti tärkeämpääkin sanottavaa kuin hirttäytyminen yksisilmäisesti ydinvoiman puolelle tai sitä vastaan, mihin keskustelu viime vuosina tuntuu valitettavasti jämähtäneen.

Parista asiasta olisin toivonut äänestyksessä voittaneen toisenlaisen muotoilun, ja parissa muussa parempaakaan ei noussut tarjolle. Hämmentävää kyllä, ohjelmassa ei kuitenkaan toisenkaan laajennuksen jälkeen ole yhtään varsinaista asiaa, joita henkilökohtaisesti en voisi hyväksyä, vaikka olen koko ajan ollut varautunut siihen, että sellaisiakin ison lössin kompromisseissa saattaa vielä esiintyä. Tämä tietysti tekee piraateista minulle aivan poikkeuksellisen puolueen mihin tahansa muuhun verrattuna. Se edustaa arvojani kokonaisvaltaisesti, ei vain yhden tai kahden asian suhteen.

Nukkuvien puolue rökitti piraatit

Olo on pettynyt. Kovasta työstä, fiksuista ehdokkaista ja asiaa pursuavista vaaliohjelmista huolimatta Piraattipuolue ei saanut yhtään valtuustopaikkaa yhdessäkään kunnassa. Henkilökohtaisesti en voi valittaa. Ensikertalaiselle 93 ääntä on varsin hyvä saalis – kiitos siitä. Ehkä ensi kerralla pääsen lautakuntatyöskentelyn makuun, mutta nyt jatkan vaikuttamisyrityksiä näin epävirallisemmin.

Ääniosuutemme niistä kunnista, joissa piraateilla oli ehdokkaita, oli 0,55 prosenttia eli lähes sama kuin eduskuntavaalien 0,59 prosenttia. Kärkikaupunki Tampereella ääniosuus kuitenkin tippui tasan puolestatoista prosentista prosenttiin ja 1829 ääntä kutistui 992 ääneen. Koko maassa saimme 5 974 ääntä, siis kämäiset 40 prosenttia eduskuntavaalien 15 103 äänestä.

Lukujen perusteella voisi jo äkkiseltään vetää johtopäätöksen, että piraatit on auringonlaskun puolue. Jäsenmäärä kuitenkin kasvaa edelleen tasaista tahtia, ja uusia jäsenhakemuksia on tullut vaalien jälkeenkin. Tällä hetkellä jäsenmäärä on 3 843, eli lähes samaa luokkaa kuin vihreillä ja persuilla. Näissäkin vaalikamppailuissa mukana oli taas lisää kipeästi kaivattuja aktiiveja, ja moni muukin kuin minä oli ehdolla ensimmäistä kertaa. Erityisen huomionarvoista piraateissa on, että mukana on hämmästyttävä määrä erittäin fiksuja ja asiansa hyvin perustelevia henkilöitä; usein tuntuu jopa että enemmän kuin suurissa puolueissa. Tätä kuvastaa sekin, että monien muiden puolueiden edustajat ovat suhtautuneet piraatteihin toivottavana yhteistyötahona, vaikka tällä kertaa valtuustoryhmien muodostelu jäi nyt väliin.

Kunnallisvaalituloksia ei toki pitäisi verrata eduskuntavaaleihin, mutta tämä meiltä juuri unohtui. Itsekin erehdyin laskelmoimaan, että meillä voisi Tampereella olla realistiset mahdollisuudet kasvattaa kannatus kahteen valtuustopaikkaan, koska eduskuntavaalien tuloksen perusteella olisimme saaneet yhden paikan. Väitän kuitenkin, että tätä tappiota ei olisi korjattu laajentamalla puolueohjelmaa entisestään tai ottamalla jonkin toisen kannan johonkin paikalliseen kysymykseen, kuten jotkut ovat ehtineet esittää. Suurin osa noista vajaasta kymmenestä tuhannesta äänestäjästämme ei kääntänyt takkia vaan jäi kotiin nukkumaan. Ehdokkaistamme esimerkiksi Tampereen suurimman äänisaaliin eduskuntavaaleissa kerännyt Mika Isomaa jäi tällä kertaa reilusti alle puoleen tuolloisesta äänimäärästään. Tämä kuvastaa sitä, että Mikan edustamaan peripispalalaiseen vaihtoehtokulttuuriin samaistuva väki ei nähnyt kunnallisvaaleja sen vertaa merkityksellisinä, että olisi jaksanut käydä raapustamassa yhtä numeroa lappuun.

Piraateista ja piraattien kannattajista iso osa koostuu nimenomaan väestönosasta, joka kokee kunnallisen päätöksenteon etäiseksi, kankeaksi ja sekavaksi – aivan syystä. Kuitenkin pyrimme liiallisissa määrin vain kaappaamaan oman osuutemme joka tapauksessa annettavista äänistä tavanomaisella ja asiapainotteisella kampanjoinnilla sen sijaan, että olisimme innostaneet uurnille myös niitä, jotka muuten eivät äänestä laisinkaan. Vaalimökkeily edistää tunnettuutta ja vaalipaneelit verkostoitumista, mutta meidän olisi pitänyt niiden lisäksi tuoda itseämme esiin myös näkyvillä tempauksilla ja uutta sukupolvea edustavalla toisintekemisellä. Ehkä ensi kerralla, kun tukiryhmäni ehdottaa sitovansa minut pakkopaitaan ja laittavansa pyörimään keskustorille mielenterveyspotilaiden asian ajamiseksi, en ehkä kuittaa ideaa yhtä kevyesti huumorina.

Näissä vaaleissa jätti äänestämättä hälyttävät 41,8 prosenttia äänioikeutetuista. Jopa eniten ääniä kerännyttä Kokoomusta äänesti siis tosiasiassa vain 12,7 prosenttia suomalaisista. Kuitenkin valittujen pitäisi päättää kaikkien kuntalaisten asioista. Matalat äänestysprosentit satavat tyypillisesti status quon laariin, mikä näkyi kolmen suurimman puolueen johtajien virneistä ja Timo Soinin myrtyneestä olemuksesta, vaikka Perussuomalaiset enemmän kuin tuplasi kannatuksensa edellisiin kuntavaaleihin verrattuna. Omaa asemaansa pönkittävän vaikutuksen vuoksi vanhojen puolueiden johtajat ovatkin kuittailleet tätä kaikkien puolueiden kannatuksen laskua varsin huolettomasti, vaikka muualla puhutaan jo edustuksellisen demokratian kriisistä.

Itse olen joutunut toimittajan töissä perehtymään kunnalliseen päätöksentekoon keskivertokansalaista tarkemmin. Tämä ei ole kunnille tyypillisen asioiden yleisen sujumattomuuden ja huonon esittämisen takia ollut aina ollenkaan miellyttävää; pari kertaa taisin jopa nukahtaa kunnallistieteiden luennolle. Kapulakieltä vilisevien asiakirjojen suomentelu on kuitenkin saanut myös sopivasti ärsyyntymään ja haluamaan muuttaa asioita. Vaalikampanjassa puhuinkin paljon rakenteiden yksinkertaistamisesta, asiakirjajulkisuudesta ja toimintatapojen järkeistämisestä, siis varsin kuivista mutta sitäkin tarpeellisemmista, kokonaisuuden kannalta tärkeistä asioista. Kuten todettu, pärjäsin tällä nähdäkseni ensikertalaiseksi varsin mukavasti. Epäilen kuitenkin, että äänestäjäni olivat keskivertoa valistuneempia tamperelaisia, jotka joka tapauksessa olisivat äänestäneet jotain ehdokasta. En haluakaan tässä sanoa, että puolueen pitäisi heittäytyä pölhöpopulistiseksi ja unohtaa kaikki ne keskeiset kysymykset, joiden takia olemme olemassa. Haluan sanoa, että meidän jos keiden pitäisi osata kertoa lopuillekin äänestäjille ja ennen kaikkea nuorille äänestäjille, miksi kunnan toiminnalla ja sillä keitä valtuustoissa istuu on aikamoisen hurjasti väliä. Kokoomus ja demarit moista nimittäin eivät tule tekemään.

Vaalitappio ei näytä aiheuttaneen puolueaktiivien keskuudessa niinkään lamaantumista kuin sisuuntumista. Käytetään se rakentavasti. Tehdään aluksi huolelliset analyysit, otetaan opiksi virheistä ja uskalletaan tehdä vaikka isojakin irtiottoja, jos ne tuntuvat hedelmällisiltä. Rakennetaan ruohonjuuritason työtä, hyvää pöhinää ja ennen kaikkea laajempaa aktiivipohjaa. Aktiiveja tarvitsemme muun muassa siksi, että saamme seuraavissa kuntavaaleissa kasaan huomattavasti isommat listat, ja puolueen puheenjohtajan aika saadaan käytettyä muuhun kuin flaikkujen jakamiseen postilaatikkoihin. Luodaan myös parempia verkostoja muiden maiden piraattien kanssa, sillä parin vuoden päästä osallistumme eurovaaleihin, ja niissä voimme todella käyttää hyväksi sitä, että olemme osa laajaa, kansainvälistä liikettä.

Muiden piraattien vaalinjälkeismietteitä

Helsinki: Ville Hautakangas
Espoo: Mikko Nummelin
Turku: Tapani Karvinen
Jyväskylä: Miika Hämynen
Tampere: Kyuu Eturautti
Tampere: Maria Morri
Tampere: Mika Isomaa
Tampere: Harri Kivistö

Miten päädyin tänne?

Poliittisen blogin perustaminen Uuden Suomen sivuille kuuluu asioihin, joita en olisi vielä vähän aikaa sitten kuvitellut koskaan tekeväni. Eduskuntavaalien alla huomasin kuitenkin aktivoituvani Piraattipuolueessa, jota aiemmin olin kannattanut lähinnä hiljaa mielessäni. Toukokuussa tulin sitten jo valituksi Pirkanmaan piraattien hallituksen varajäseneksi, joten julkinen avautuminenkin alkoi tuntua luontevalta jatkolta.

En ole aikaisemmin ollut politiikan saralla aktiivinen muutoin kuin penkkiurheilijana. Tämä on piraateissa hyvin tyypillistä, sillä Suomen puoluekentällä ei ennestään ole ollut aatemaailmaltaan riittävän läheisiä ryhmittymiä. Itsekin olen koko aikuisikäni ollut kiinnostunut yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, mutta mikään puolue ennen piraatteja ei ole tuntunut omalta. Opiskelujeni alkuaikoina liityin kokeeksi yliopiston vihreiden sähköpostilistalle, mutta kyllästyin nopeasti keskusteluun tulostinpaperin säästövinkeistä. Sittemmin identifioiduin toimittajaksi, ja arvelin puolueettomana ja mielipiteettömänä pysyttelyn olevan ammatissani hyve. Kohdistin kansalaisaktivismini kuitenkin järjestötyöhön, ennen kaikkea pakanauskontojen aseman parantamiseen. Kamelipolon kyttyrä katkesi lopullisesti vasta viime syksynä, kun Aamulehden päätoimittajana tunnetuksi tulleen Matti Apusen ehdotelmat ja Helsingin Sanomien työntekijöilleen suuntaama ohjeistus yhdessä tuntuivat haluavan kadottaa toimittajilta oikeuden osallistua yhteiskuntaan kuten tavalliset ihmiset, jopa mielipiteensä ilmaisemiseen muutoin kuin lehdilleen kirjoittamissaan kolumneissa. Kukaan tuskin toivoo Reporadion aikoja takaisin, mutta nykyisellään journalismin taso kärsii jo päinvastaisesta tilaneesta, siitä että niin harva toimittaja enää ymmärtää politiikanteon arkea käytännössä. Täytin jäsenhakemuksen helpottuneena ja ylpeänä.

Mutta miksi sitten juuri piraatit on minulle niin poikkeuksellinen puolue? Olen liian nuori muistamaan Koijärveä tai Neuvostoliiton kaatumista. Niiden sijaan ensimmäinen tajuntaani kunnolla mullistanut poliittinen tapahtuma oli Lex Karpelan hyväksyminen vuonna 2005. Lakitekstin itsensä ja sen valmisteluiden sisältämät räikeät vääryydet saivat luottamukseni koko järjestelmää kohtaan horjumaan, mutta ainoana käytännön toimena ryhdyin parin vuoden ajaksi äänilevyjen ostoboikottiin. Opiskeluissani olin joutunut perehtymään tekijänoikeuksien historiaan, hakkerietiikkaan ja vapaan kulttuurin liikkeeseen, joista kahdelle viimeiselle piraattiliike on muuten mielessäni luontevaa politisoitunutta jatkoa. Kun seuraavana vuonna Pirate Bayn ajojahti sai massat vastaperustetun Piratpartietin tueksi Ruotsissa, olin samaan aikaan haltioissani, mutta myös kateellinen, koska en uskonut minkään niin tärkeän voivan koskaan saada laajempaa kannatusta lahden tällä puolen. Viidessä vuodessa piraatit ovat kuitenkin levinneet kuuteenkymmeneen maahan, mikä jo itsestään kertoo liikkeen tarpeellisuudesta. Ovathan uhattuina niin keskeiset kansalaisoikeudet kuin kulttuurin kehitys kokonaisuudessaan. Pikku hiljaa olen muuttunut optimistisemmaksi. Suomenkin Piraattipuolueella on kaikki mahdollisuudet kasvaa merkittäväksi tekijäksi, ja ymmärrys tietoyhteiskunnasta näyttäisi erityisesti nuoremman sukupolven myötä leviävän myös muihin puolueisiin, vaikkakaan ei tarvittavalla vauhdilla.

Voisin jatkaa tarinoimalla pitkällisesti, miten näen piraattiaatteen pohjautuvan eettisen liberalismin perinteeseen, miksi vasemmisto ja oikeisto ovat mielestäni toivottoman vanhentuneita käsitteitä nykymaailman haasteiden edessä, miksi tieto ja avoimuus puolestaan ovat käsitteistä keskeisimpiä sekä miten tahtoisin yhdistää yksilön itsemääräämisoikeuden ja yhteisöllisyyden. Suurisuuntaisten haihattelujen lisäksi aion kuitenkin keskittyä tässä blogissa ajankohtaisiin tai liian vähäiselle huomiolle jääneisiin pienempiin aiheisiin. Tarinan jatko jää nähtäväksi itsellenikin.