Turvallisuus ja miten se kadotetaan

Kehitys naapurimaassa. Lähde: Piraattiliitto.org Harkitsin avautuvani tästä aiheesta ensin Oslon verilöylyn jälkimainingeissa ja viimeksi itsenäisyyspäivän kunniaksi, mutta ajatukset jäivät muiden kiireiden jalkoihin. Tänään siihen sysäsi ensimmäisen Piraattipuolueen perustajana tunnettu Rick Falkvinge, joka blogauksessaan kertaa niitä samaisia pelkoja, joiden takia itsekin pohjimmiltani olen lähtenyt mukaan politiikkaan. Tekstiin on ehtinyt reagoida jo myös puoluetoverini Lilja Tamminen. Kyseessä on aihe, josta on vaikeaa ylipäätään puhua leimautumatta hörhöksi ja salaliittoteoreetikoksi. Pahimmat skenaariot voi kuitenkin välttää ainoastaan tunnustamalla ne mahdollisiksi.

Pelko on epäilyksen, syyllisyyden ja häpeän ohella yksi kammottavimmista tavoista haaskata psyykkistä energiaa. Niille kaikille on sijansa varmistamassa, että puitteet luovaan ja mielekkääseen tekemiseen ovat jatkossakin kunnossa, mutta jos niihin jää rypemään, katoavat nuo puitteet varmasti.

Huomaan kuitenkin itsekin pelkääväni turvallisuuteni puolesta. Ei, en edelleenkään pälyile juna-asemalla ympärilleni sekopäisten ammuskelijoiden varalta. En ole vähääkään huolissani pimeän puiston läpi kulkemisesta. En pidä yhtään todennäköisempänä edes sitä vaihtoehtoa, että kuolen jonkun uskonsoturin hyökätessä piraattien puoluekokoukseen. En siltikään, vaikka sain vihaista huutelua osakseni ensi kertaa vuosiin seistyäni vasta kaksi tuntia eduskuntavaalien aikaan piraattien vaalikopilla kahvia keittämässä.

Puhun nyt jostain paljon perustavammasta turvallisuudesta kuin yksittäisten vatipäiden päähänpistoista. Sellaisia on ollut aina ja tulee olemaan vastakin. Sellaisia ei voi ehkäistä oikein enempää kuin varmistamalla siedettävä inhimillisyyden taso yhteiskunnassa. Joka tosissaan haluaa tappaa kanssaihmisiään itsestään välittämättä, löytää kyllä aina siihen keinot, vaikka maanviljelijöiden lannotteidensaannista tehtäisiin miten hankalaa tahansa. Turvallisuudentunnettani eivät näin ollen paranna valvontakamerat tai sormenjälkirekisterit, pikemminkin päin vastoin.

Pelkään paljon laajempaa väkivaltaa. Länsimaat ovat viime vuosina näyttäneet askel kerrallaan unohtavan perusarvonsa ja ajautuvan flirttailemaan yhä syvemmin totalitarismin kanssa. Saattaa tulla yllätyksenä, mutta fasismiin ei siirrytä päivässä. Niin tyhmää diktaattoria ei olekaan, joka aloittaisi sananvapauden tuhoamisen sen ydinalueilta. Kun sensuuri saapuu Suomeen, se on pukeutunut lähikauppiaaksi ja kantaa lasta sylissään. En tietenkään ajattele, että jatkuva kansalaisoikeuksien murentaminen sekä demokratian ja pragmatismin kadottaminen päätöksenteosta olisivat suunnitelmallisia. Olemme kuitenkin kasvavassa määrin lähestymässä pistettä, jossa pahantahtoisen tahon päästessä valtaan massojen hallinta ja väärinajattelijoiden hiljentäminen käy näppärämmin kuin Kiinassa konsanaan. Jos ihmiset eivät enää usko pystyvänsä vaikuttamaan laillista reittiä ja näyttää olevan sama mitkä puolueet eduskunnassa möllöttävät, alkaa seurata väistämättä myös väkivaltaisia kapinoita, mikä yleensä johtaa niiden vielä väkivaltaisempaan tukahduttamiseen.

Vajaat sata vuotta rauhan aikaa vaikuttaa saaneen ihmiset unohtamaan arvostaa historiallisesti suoranaisen utopistista tilannettaan. Kenties Suomessakin ovat asiat olleet liian pitkään hyvin, kun edes kaikki toimittajat eivät tunnu ymmärtävän sananvapauden perusteita. Ihmisoikeustilanteen kiristyessä toimittajan ammatti käy kuitenkin hetkessä yhdeksi vaarallisimmista. Ironista kyllä, suurin vastustus kehitykselle näyttää tällä hetkellä löytyvän Saksasta. Tämä osaltaan selittänee, miksi piraatit ovat nousemassa siellä merkittäväksi poliittiseksi voimaksi.

Yhdysvaltain perustajiin lukeutuva Thomas Jefferson uskoi parinkymmenen vuoden välein tapahtuvan vallankumouksen välttämättömäksi vapauden jatkumiselle, koska näki miten hyvän järjestelmän tahansa roskaantuvan ja korruptoituvan väistämättä nopealla tahdilla. Maahan luotiin laaja aseidenkanto-oikeus, jotta kansalaisilla olisi aito mahdollisuus nousta kapinaan johtajiaan vastaan. Tätä taustaa vasten on entistäkin surullisempaa nähdä, mitä noille perustamisaikojen ihanteille on käytännössä tapahtunut. Joku voisi jopa pitää oireellisena, miten meilläkin vallanpitäjät pyrkivät suojaamaan itseään kansaansa vastaan sensuurilla, yhä kehittyneemmillä seurantajärjestelmillä ja aselakien tiukennuksilla. Vaikka ihailenkin Yhdysvaltojen perustajien arvoja, toivon heidän olleen tässä asiassa väärässä. Joko niin, että järjestelmää voi korjata ilman radikaaleja kansannousujakin tai jos niitä tarvitaan, saamme ne hoidettua rauhanomaisesti.

Suomessakin on yhä enemmän porukoita, jotka katsovat parhaimmaksi opetella eräselviytymistaitoja, aseellista vastarintaa ja omavaraistaloutta. Usko järjestelmän romahduksen aiheuttavaan syyhyn vain vaihtelee. Totalitarismin etenemisen lisäksi yhteiskuntamalliamme pyörittävän resurssin nopea hupeneminen, väestöräjähdys, talousjärjestelmän mureneminen ja viime vuoden kansannousujen eteneminen jo kohti Euroopankin laitamia ovat kaikki asioita, joiden edessä olisi silkkaa idiotismia tunkea sormia korviin ja huutaa laalaalaata. Jotta ennusteet eivät muuttuisi itseään toteuttaviksi, täytyy painoa kuitenkin kohdistaa myös myönteisten kehityskulkujen vahvistamiseen. Maailma muuttuu parhaillaan niin monella tavalla upeisiin suuntiin, että olisi sääli hukata edellytykset jatkolle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *